torstai 24. elokuuta 2017

Vanhoja tarinoita

Lisäilen pikkuhiljaa vanhat jutut myös tänne blogiin. Kuvat tulee jälkijunassa.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Saariselkä 2015

8.9. tiistai

Reissu alkamassa. Aamupäivä töissä, iltapäivä koulutusta. Klo 16 jälkeen liikkeelle. Edellisenä päivänä pakkasin, toivon mukaan tarpeelliset tavarat on mukana. Ainakaan mielessä ei puutteita ole kadonnutta fleecetakkia lukuunottamatta. Otin tilalle paitoja ja pärjännen niin.
Kaupungista ulospääsy vie aikaa vaikka kuinka. Hirvaskankaalla lähetän postipaketin ja ihmettelen miten paljon enemmän ihmisten omalle kontolle voi postiasioita vielä laittaa. Onneksi ystävällinen myyjä laittaa lopulta paketin matkaan, kun oma koulutus ei siihen riitä. Limsapullo vedenkantoa varten vielä ja kaarran sisämaan pikkuteille. Tavoitteena on paitsi välttää äärimmäisen ärsyttävää ja tuttua nelostietä, käydä nappaamassa muutama tienvarren kätkö, erityisesti vuoden 2014 Suomen paras kätkö.
Tällä periaatteella matka vie tietysti tuhottomasti aikaa. Pysähdyn Neiturin kanavalla, Vesannon jälkeen kurkiparkissa, Pielaveden Säviän jälkeen lähden pikku seikkailulle kätkökeskittymään Petäjäjärven kulmille. Hyvin on toteutettu ja hauska ja etenkin huomaamattomasti kirjattavissa tuo vuoden kätkö.. Pielavedellä päätän luovuttaa pikkutiesuunnitelman ja ajan Iisalmeen vitostielle. Onneksi pimeän aikaan siellä ei kulje juuri kukaan muu.
Isäukko tarjoaa yösijan ja aamulla matka jatkuu täydellä vatsalla. Kiitos vielä kerran yösijasta ja aamupalasta!

9.9. keskiviikko

Suuntaan Puolangan kautta Taivalkoskelle. Matkalta taas pari kätköä ja käyn löytämässä velipojan keskeltä metsää. Aamulla tuli pyyhe puheeksi ja sitähän juuri ei repusta löydy joten Kuusamon Prismasta otan älyttömän hintaisen, mutta toivottavasti myös älyttömän hyvän retkipyyhteen ja perinteisen makkarapaketin. Auto vaatii tankkausta vielä ja matka jatkuu kohti Sallaa. Sallassa kurvaan Akkavaara-pizzerian pihaan. Kebab-pitsan teko vie 25min, kun edellä tuli 2 asiakasta. Maku oli kyllä hyvä, siitä täydet pisteet. Savukosken väliltä poimin yhden kätkön ja käyn retkeilykeskuksessa, vielä Savotasta kuppi kahvia. Tanhua ja Lokka tulevat nopeasti vastaan. Hiekkatie on jotenkin kivempää ajaa, kun on reilusti maavaraa. Ajan nyt vain suoraa, suoraa. Poroaidan portti tulee juuri ennen Pihtijoen siltaa, joka täällä on betonikantinen. Marivaaran risteyksessä mietin, onko tämä nyt se oikea, kun edellinenkin vähän näytti siltä ja lähden sitten ylittämään mäen. Lokasta perille menee kolme varttia, viime vuonna taisi mennä aika paljon enemmän. Enkä kyllä tavallisella autolla tänne tulisikaan, sen verran korkealta keskikohta tiestä vaikuttaa.
Keräilen nopeasti kamat kasaan, auto täyttyy salamannopeasti polttiaisista, kuten Taivalkosken metsässäkin. Tätäkö tämä tulee olemaan, eikö syyskuukaan ole rauhallinen aika... Reissusta palanneet miehet ovat pystyttäneet telttansa vähän kauemmas parkkipaikasta, uumoilevat minun jäävän yöksi tähän. Kello on kyllä jo 19, pari tuntia ennen pimeää. Päätän kuitenkin aloittaa matkan jo, voinhan leiriytyä jossain kohdassa matkaa, nyt osaan varautua vedellä. Otankin Pajuojasta keltaista vettä matkaevääksi ja alan pätkyttää polkua reipasta vauhtia. Itikat eivät onneksi häiritse kävellessä eikä juuri pysähtyessäkään, ainakaan ihan heti. Mietin minne asti menisin. Loppumaton suo alkaa ensimmäisen 8 kilometrin jälkeen ärsyttää väsyneenä ja hämärän alkaessa painua, ehkä olisi ollut järkevää laittaa se teltta jo Pajuojalle ja lähteä tähän virkumpana aamulla. Matka tuntuu kuitenkin joutuvan hyvin.

Pidän ensimmäisen tauon neljän kilometrin kohdilla poroaidan itäisen portin luona. Irtonais-Auhtin kammille vievän polun kohdalla tuskin hidastan, paikassa ei ole mitään tarjottavaa enemmän kuin polun varressa muuten. Pikku hiljaa hämärrys lisääntyy ja otan lampun esille. Muistelen veljen kyselyä mukana olevasta aseesta karhun varalle ja muistan ottaneeni mukaan pienen nestekaasupolttimen. Eikös tuli ole hyvä ase..? Kohta alkaa valtaava mekkala edessäpäin, vinkunaa ja ryskettä. Sitten aita alkaa heilua ja saan lampun valoon ison poron tai hirven, joka teutaroi aidan kanssa, ilmeisesti sarvet siinä kiinni. Elikko onnistuu saamaan sitten itsensä irti ja häviää jonnekin. Jonkin matkaa myöhemmin, jo tuhdin kuusikon rajamailla, kuuluu edestä voimakas vihellys. Sydän hyppää kurkkuun ja jalat juuttuvat suohon, kun koitan keksiä, mikä muu viheltää kuin karhu. Katselen ympärilleni kahdella lampulla, mutta mitään kulkijaa ei näy. Alan kolistella kameraa ja vesipulloa, laulua ei irtoa edes tällä motivoinnilla. Ei tule karhua ei pöllöä päälle ja pikkuhiljaa matka alkaa taas sujua, ihan poroaidan vierustaa. Näkyvyyttä ei tosin ole mihinkään, kun metsikkö juuri alkoi sopivasti. Kaivan jossain vaiheessa gps:n repusta ja katson matkaa Siulalle, sitä on 5km suoraan. Enköhän käppäile perille asti, mitä tuota alkaa ainakaan nyt mitään telttaa tänne virittelemään. Odottelen poroaidan porttia ilmaantuvaksi, jotenkin muistelen täällä huipulla sellaisen olleen, mutta eihän sitä täällä ole. Menen lopulta aidan ali, kun Siulalle on n. 1.5km, eli olen varmaan lähimmillään sitä polulla. Metsästä pääsen läpi kohtuudella alamäkeen, vaikka näkyvyys on tietysti otsalampun näyttämän verran. Muutamia puroja menee poikkisuuntaan, yhdessä kohtaa on runsaasti kaatuneita keloja. Jaurun varsi putkahtaa sitten näkyviin, enää viimeinen jyrkkä lasku alas rantamättäikköön. Tuvalle on n. 300 metriä, ei osunut ihan kohdilleen loppumatka. Ylitän joen, kun matalahko kohta löytyy. Toinen puoli onkin varsinainen rimpi, meinaa usko loppua ennen kuin laskupaikan kyltti alkaa pilkottamaan pimeydestä ja polku tuvalle kohta sen jälkeen. Kengät jalasta rannassa ja jalat viileään veteen. Ei rakkoja. Täytän vesipullot ja lähden taapertamaan pitkästi toista sataa porrasta kohti ylätasannetta. Aika monta taukoa myöhemmin olen tuvan tasalla. Seinustalla on kolme rinkkaa ja kello yhdentoista seutuja, joten en kömmi sisään vaan jatkan porrastreeniä. Revontulet loistavat taivaalla, mutta kamerassa ei riitä taidot niitä kuvata. Laitan teltan tulipaikan lähelle, juon lähinnä vettä, kun ei ole oikein nälkä ja menen telttaan. Uni antaa odottaa, mutta lopulta tulee. Tuttuun tapaan lonkat on kipeät, mutta kahdeksan seutuun jaksan pötkötellä.

10.9. torstai

Aamupuuro ja soppa aloittaa päivän. Kamoja kuivumaan ja kuppi "kahvia". Keitän sitten tuonnempana oikeammat. Leipä ei maistu, taisi tulla liian kova päivä eilen. Annan teltan ja kenkien kuivaa ja kirjoitan tähänastiset jutut. Käppäilen ja kuvailen kentällä jonkin aikaa ja menen sitten tuvalle. 3 miestä tekee lähtöä, ovat tulleet edelläni Pajuojalta. Jutustellaan hetki ja he lähtevät Hammaskurua kohti. Menen tupaan ja lueskelen vieraskirjaa. Viime syksyn reissun kuittaus löytyy. Jätän uuden ja lähden kapuamaan portaita. Laitan teltan ja makuupussin kasaan. Kengät jalkaan ja baanalle.






Polku löytyy alkumatkaksi, ylitän puron hieman eri kohdasta kuin viime syksynä. Sitten alkaa näyttää siltä, että polku lähtee seuraamaan ojaa. Itse tahdon mennä ylempänä rinteessä, joten lähden nousemaan rinnettä. Polku löytyy sieltä - ja katoaa. Taas vähän ylös ja - ta-daa, polku. Sitä seuraan ja pysyn rinteessä. Muutama tauko matkalla ihaillen maisemia ja lepuuttaen kroppaa ennen tulipaikkaa. Rinkka alas, kengät jalasta ja takki päältä, sitten ruuan laittoon eli vettä keittämään. Leipää odotellessa. Keitän vielä kahvit päälle. Hetken pyöriskelen huudeilla ja sitten liikkeelle. Täydet vesipullot tästä  mukaan vielä tunturin ylitystä varten.
Ojan vartta lähtee polku, joka menee aika rannassa. Nousen vähän ylemmäs heti kohta. Oikealta tulee haara jyrkkänä vastaan ja joudun hieman kiertämään. Sitten vaan ylös-ylös, välillä poropolkua ja välillä omaa. Lukemattomia pysähdyksiä, kilometrin välein isompi stoppi, kun ei jaksa.. Lopulta saavutan puurajan. Lihakuru alkaa kohta erottua oikealla. Onneksi on saanut ihailla Vuomapäätä ja esiin tulevaa laaksoa. Nousen pätkän matkaa Lihakuruun, katson, että ompa laakea kuru. Noo, mäki alkaa viettämään ja vastapuoli laskee jyrkkä, useampimetrinen vako on minun ja Siulapään välissä.. Siis tauko paikalla kurun laidalla, chilimaustettua lihaevästä. Katselen kurua syödessäni ja totean vasemman kautta vienosti kiertäen olevan helpoin korjata suuntauserhe ja jatkaa mäkeä. Kivisen rinteen nousu on raskasta, mutta jotenkin mukavampaa kuin kilometrien haahuilu pehmeässä koivikossa. Taas lukemattomien pienten pysähdysten ja yhden kivellä istumisen jälkeen olen huipulla. Reutupää on hallitseva huippu vastapuolella, siitä laskeva uoma näkyy, mutta ei ihan kammille asti. Jätän rinkan huipun osin romahtaneen kummelin viereen ja käyn pikku kivilipan luona katselemassa Siulaojan laakson tuloreittiäni. Sitten totean matkan jatkuvan alas ja homma kismittää vietävästi. Juuri tein ison nousun valtavalla effortilla ja nyt taas alas. Syynä itse-itselle kiukutteluun on tietysti huono kunto, joka on todettu jo vuosia sitten, mutta asia ei ole aikaansaanut muutosta elämäntavoissa.

Vongoivan jokilaaksoa, Reutupää takana.


Tarkoitus oli jatkaa tästä Sihverinlakopään kautta, mutta tästä vinkkelistä alasmenoa ja ylösnousua tulee sen verran ettei mielentila kestä rasitusta ja päätän oikoa suoraan kohti Vongoivan kammia yhden pienemmän nousun yli, joka reitille osuu. Matkalle osuu myös pieni ojanuoma, jonka yli korkeimmmilla osilla satulaa päässee helposti. Loivaa laskua riittää, kunnes yhden töyrään takaa alkaa kammin tulipaikka näkyä. Enää muutama sata metriä ja olen joenuomalla. Onpa kammi muuttunut viime syksystä, itse asiassa vanhaa kammia ei ole enää ollenkaan vaan tilalla on kokonaan uusi ja isompi. Oviaukko on selvästi enemmän länteen kuin aiemmassa. Työ on vielä kesken, yläosassa on vielä patolevyt näkyvissä, alaosaa on peitetty jo turvepaloilla. Sisällä näkyy hella ja lavitsaa useammallekin, etelän suuntaan on pienen pieni ikkuna. Ovi on teljetty kiinni. 







Asettaudun tulipaikalle ja alan taas ruuanlaittoon hetken hengähdettyäni. Koko laskun vaivannut tympeä tunne jatkuu ja koko matkan järkevyys kyseenalaistuu. Vaikka mitäpä järkeä tässä tietenkään on, ajaa lähes tuhat kilometriä päästäkseen metsään kävelemään julmetun painava rinkka selässä, nukkumaan teltassa ja syömään jotain epämääräistä? Aurinkokin piiloutuu kohta Sihverinlakopään taakse. Syön ja juon reilusti, ajattelen vaivan olevan neste- ja energiavajetta. Laitan teltan tulipaikkaa vastapäätä ojauoman taakse. Ajattelen käyväni vähän pötköttelemässä, ulkona kun on sääskiä ja muita ötököitä sen verran, ettei siellä huvita. Tarkoitus on myöhemmin istua iltaa, paistaa makkarat painamasta rinkasta ja katsella tähtitaivasta.

11.9. perjantai


No, eipä tule tultua teltasta ulos ennen klo 9 aamulla. Uni on toki katkonaista, edelleen asentoa vaihtaakseen pitää herätä. Teltta on kostea yön jäljiltä. Siirryn tulipaikalle ja taas veden keittoon. Edelleen on kumma olo, ei oikein huvittaisi mikään. Saan puuroveden lähes tehtyä, kun paikalle tulee kaksi miestä kammin takaa. Aamu on heillä lähtenyt paremmin liikkeelle, olivat katselleet Anterin varren leirissään auringonnousun Kielitunturin takaa. Nyt olivat Vongoivalle menossa käymään, pikkureput ja sauvat varusteina. Noinhan sitä kannattaisi matkaa tehdä, rinkan kanssa alamaita ja pikkutarvikkeilla tuntureita. Syön puuron, leipää ja teetä. Arvelen pärjääväni ilman kahvia, piristäköön paluumatkalla sitten. Koitan motivoitua jatkamaan matkaa, Reutupää ilveilee vieressä. Teltan kuivaamiseen menee aikaa. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, oja solisee, ruskaa on, mikäs tässä...? Lopulta teltta on kuiva. Otin sisäteltan ulos ja käänsin päällysteltan ympäri, sisäpuoli on vielä märkä. Kuivailen paperilla hieman.
N. klo 11 lähden ojanvartta ylös. Nousu on kohtuullista ja ihan käveltävää ojauraa pitkin. Myöhemmin se tosin jyrkkenee ja sitten tulenkin puuttomalle rinteelle. Heitän rinkan pois ja istun. Vähän suklaata ja vettä. Vongoivanjoen leiri alkaa näkyä ja Sokosti pilkottaa Anterijoen varteen johtavan kurun läpi. Olen miettinyt eilisestä, mihin kohtaa rinnettä nousisin. Nyt päätän jatkaa lähes suoraa. Vasemman kautta toki olisi loivempi, mutta toisaalta tästä menee ihan kohtuullinen välmä. Nousemista on, mutta pääsen satulaan asti. Onnittelen jo itseäni, mutta Reutupäälle on vielä matkaa.. Nousu on raskas, mutta kestän. Lopulta huipun kummeli on kohdalla ja laitan rinkan sitä vasten. Huikka vettä ja käyn Vongoivanjoen puolelta katsomassa, näkyykö sen puolen jyrkkyys miten. Kuvailen ja tunnistan ympäröiviä päitä. Vongoiva, Sokosti, Vuomapää, Kuikkapää jne. Istahtaessa eteen kivelle laskeutuu ilmeisen uupunut pörriäinen ja jää siihen paikalleen. Nousu otti koville sillekin.

Väsynyt pörriäinen

En tunnista jatkoreittini suuntaa vaan lähden huipulta n. pohjoiseen. Totean aikamoisen kurun aukeavan eteeni ja sopivan reitin menevän aika paljon enemmän oikealla. Olisi tarvinut luultavasti jatkaa matkaa suoraan huipun yli, mutta mitäs sitä niin suoraan.. Solassa paussaan sen verran, että käyn kurkkaamassa Vongoivan ja Reutupään välistä tulevan uran ja totean sen olevan aikamoisen nousun. Pähkinää ja suklaata taas koneeseen ja lähden nousemaan loivan näköistä Siliäselän sivua. Nousu ei ole paha. Huipulla näkyy nousun aikana ensin yksi poro, sitten kolme jolkottelee itään sopivasti taivasta vasten. Lakeutta ja maisemaa ylhäällä riittää. Välillä arvon oikealla olevan rajavyöhykkeen kulkua ja ihmettelen Venäjän puolen tuntureita. Lampien luona pidän taas hieman pidempää taukoa. Syön chili-lihapötkylän ja lepään ihan alustan päällä silmät kiinni. Sitten taas eteenpäin, kun ei matka yhtään joutunut tauon aikana. 


Viimeisen nousun alussa on pieniä kalliojyrkänteitä ja suuntaa täytyy tarkastella hyvin. Helpohkosti saavutan viimeisen huipun kivikasan. Sitten alaspäin. Näen ylhäältä luultavasti kaarreojan laskupaikan ja lännessä Anterijoen. Pikku Reutupää on tuvan edessä, sekin voisi muuten varmaan näkyä. Alamäki on kallioista ja vaihtelevaa. Reitinvalinta pitää tehdä pitkästi eteenpäin. 




Pikkulammen rannalla pudotan rinkan hetkeksi selästä. Kohta alkaa metsä, se on pehmeähköä, mutta kohtuullista kulkea. Ylitän puron, joka laskee Pikku Reutupään ja Siliäselän välistä. Päätän pysyä selvästi sen vasemmalla puolella. Tähtään suunnilleen Rovapäätä kohti. Metsää tuntuu olevan kilometrikaupalla, vaikka todennäköisesti sitä on ehkä jopa noin yksi. Lopulta Anterijoki alkaa kuulua ja sitten näkyä. Tulen rantaan muutaman sadan metrin päähän mökistä, sauna näkyy. Otan kengät ja ylitän joean, läpsyttelen ylityskengillä tuvan seutuun asti. Paikalla on 2+1 miestä ja nuorempi ja vanhempi pariskunta. Nuoripari ei ole oikein jutulla, muiden kanssa keskustelen tovin. Teltan laitan keittokatoksen lähelle männyn kupeeseen. Myyrä juoksee kentällä.


Pääsen pian saunaan ja haen kätkön samalla reissulla. Sitten ruuan laittoon. Vanhempi pari on tehnyt tulet ja liityn seuraan. Heillä koittaa nopeasti nukkumaanmenoaika ja jään keskenäni paistamaan makkaraa. Syön pasta carbonaraa, joka on ihan hyvää. Sitten telttaan kirjoittelemaan, ensin virittelen rinkalle suojan laavukankaasta. Tulipa sillekin käyttöä. Laitan yöksi pitkät kalsarit ja pitkähiaisen paidan pidän päällä. On siinä ja siinä onko liian kuuma, edes aamusta ei nyt viilene. Viiden maissa herään rapinaan, kampeudun ulos, rinkkaa tai telttaa ei ole kukaan syömässä. Palaan unille.

12.9. lauantai


Aamusta pääsen ylös joskus 9 tienoilla. Nuori pari tekee jo lähtöä, vanhempi on aamuruokaa valmistamassa ja tupa on tyhjä. Juttelen tulilla olijoiden kanssa ja laittelen aamupuurot. Vesi lämpiää tulilla. Syön myös leipää ja otan teetä. Teltta kuivaa riittävästi aamupalan aikana. Kokoilen kamppeet kasaan, haen vesitäydennykset ja kirjaan vieraskirjan. Muilla matka käy etelään, minä ainoana lähden länteen.


Alkumatka menee aika sujuvasti. Hetken jo ajattelen, että nythän tämä sujuu, mutta sitten pieni nousu alkaa ottamaan reisien päälle ja pienen miehen hermolle. Piti olla pikku päiväkävely Muorraan.. Kyllä on kunto taas kohdillaan, vaikka eihän sekään tietysti treenaamatta nouse.. Matkan myötä kiroan huonon valmistautumisen, motivaatiopuutteen ja koko reissuun lähdön. Vapaapäivä olisi pitänyt pitää Anterinmukassa ja jatkaa huomenna takaisin Vongoivan suuntaan, mutta ei nyt huvita palata takaisinkaan. 






Onneksi joki- tai siis ojanvarsi on kaunis, ympäröivät tunturit näkyvät hienosti ja lopulta näkyvä Muorravaarakan jokilaakso on upea. Pirunportti, päät, Sokosti, joen varren metsät, kaikki on siinä. silti murjotuttaa, kauimmainen piste reissulla alkaa harmittamaan.. Autolle on matkaa reippaasti, kaksi yötä ensi yön lisäksi. Yritän tsemppaantua ja hieman se onneksi onnistuukin.


Tuvalla on nainen, joka lähtee kohta Anterin suuntaan. On pitänyt kevyttä päivää, käynyt Pirunportilla ja Paratiisikurussa.. Kaksi miestä oli tullut Sudenpesältä, ovat kaksi yötä kammissa. Saan käydä katsomassa kammia ja upeahan se on. 4:lle hengelle paikat, tilaa, takka ... Kelpaa 40e maksaa. Hetken päästä joen ylittää kaksi miestä kolmesta, jotka tapasin Siulalla. yksi on haettu Luirolta jalan mentyä kävelykelvottomaksi kivun vuoksi. Muut olivat tulleet Sokostin yli ja rankka reissu oli ollut.
Ruuan laittoon sitten vaikka ei erityisemmin ole nälkä. Thaikanan vihanneksien tekeytyessä (vetinen, paljon vihanneksia, tulta, ei niinkään makua) otan näkkäriä teen kanssa (kuitenkin..). Aurinko sen kuin paistaa. Eilen yksi Anterissa olleista miehistä kertoi katsoneensa ennusteen ja poutaa pitäisi olla ensi viikon loppuun. Heitän ajatukset niin Pirunportilla käymisestä kuin matkan jatkamisestakin. Huomenna käppäilen rauhassa jokivartta ylös Akanhärkäkuruun, siitä jokivartta alas ja Kielitunturin kupeen joen uomaa Vongoivan kammille. Aamuinen pariskunta saatta osua sinne samaan aikaan. Seuraavana päivänä menen luultavasti Siulanruoktuun ja täytyy katsoa fiilistä jatkanko samaa kyytiä eteenpäin, eli autolle asti.

13.9. sunnuntai


Herään yöllä ekan kerran klo 23. Tähtitaivas on hieno. Sittemmin herään jälleen muutaman kerran, aamusta 6.30 käyn ulkona. Mietin hetken nousemistakin, mutta torkuttelen hetken. Nousen sitten ja alan aamupalan laittoon. Syön ja pakkailen, saan teltan kuivaksi syömisen sivussa. Makuupussin jätän vielä roikkumaan ja menen tuvalle. Miehet ovat aamupuuhissa. Jutustellaan niitä näitä, Siulalla ehkä nähdään, jos maltan sinne jäädä. Pyydän toista miehistä laittamaan kotiin viestiä puolestani.
Liikkeelle pääsen 9 korvilla. Jokivarsi on ihan hienoa kulkea. Odotan tulipaikan tulevan noin vain vastaan, mutta tuntuu menevän vaikka kuinka kauan ennenkuin saavutan sen. Gps:n mukaan Muorralle on lähes 3km, joten eipä ihme. Hetki huilia ja jatkan. Polku lähteekin saman tien irtoamaan joesta, kiireesti täytän vesipullon sivuojasta. Nousu on ihan kohtuullinen, kuten muistinkin. Loppupäässä nousua pari miestä köllöttelee ruokalevolla. Ovat Anterijoen tulipaikalta matkalla. Nousen huipulle paussin pitoon. 



Sitten loivaan alamäkeen. Joen varsi etenee nopeasti. Kohta polku alkaa jo kaartamaan oikealle kohti Pirttikallionvaaran ja Keinopään satulaa. En halua sinne, joten kaarran joelle. Pienen haeskelun jälkeen pääsen yli. Vielä jonkin matkaa vartta ja joen haarakohdassa pistän parkkiin. Ruoka-aika. Pastaa, näkkäriä ja teetä, pienet levot päälle. 




Hyvin voimaantuneena jatkan hetken matkaa joen vartta ja ylitän sitten joen. Hetken haen sopivan matalaa kohtaa. Jo tauolla arvoin lähdenkö nousemaan Kielivaaran kylkeä, nyt menen vähän reunoja kiertäen. Aika hyvää maastoa, välillä hankalampia koivikoita tai katajikkoja. Myöhemmin sitten tulee melko kuru, jonka reunaa lähden ensin seuraamaan oikealle. Sitten kun se haarautuu, laskeudun alas ja lähden itään menevää haaraa. Lopussa kuru mutkittelee ja perä nousee jyrkästi, joten otan taas vähän aiemmin oikealle ylös ja kierrän perukan. Sitten edessä alkaakin häämöttää reitti Vongoivan joen puolelle. Loppusuorat vielä ja olen huipulla. Alamäkeä ei pitkästi olekaan ja kammi jo vilahtaa ja olen perillä. 

Helppoa maastoa..

.. ja ei niin helppoa.

Kuru tuli vastaan.


Yllättävän hyvin meni tämän päivän matka, edes nousut eivät ihan loppua lukuunottamatta tuntuneet isosti pahalta. Paikalla on tuttu pariskunta ja toinen pari jotka ovat jo yhden yön viettäneet kammin seudussa ja käyneet tänään Sihverinlakopäällä. Ovat tulleet myös Marivaarasta Siulanruoktun kautta ja Siulapään yli tulleet tänne. Huomenna kääntyvät takaisin Tahvon suuntaan. Vanhempi pari pitää päiväretkipäivän, Vongoivan suuntaan aikovat, sitten Siliäselän yli Anterinmukkaan. Istumme tulilla, kokkaan iltaruuan ja istuskelen vielä hetken. Ilta alkaa viiletä aika lailla. Vetäydyn sitten telttaan. Jospa silti heräisi yöllä hetkeksi katsomaan tähtitaivasta..

14.9. maanantai


Heräsinkin aamuyöstä, mutta taustataivas oli kovin kirkas vielä. Toki heräilin myöhemminkin, mutten saanut itseäni ylipuhuttua enää ulos. Aamu on todella kostea. Teltta on litimärkä. Taivas on pilvessä, ei tuulta, laakso on sumussa. Yksi pariskunta on jo noussut ja siirtymässä nuotiopaikalle. Laitan makkarin pakettiin ja lähes muutkin kamat ja siirryn sinne myös. Trangia esiin ja puurovesi kiehumaan. Toiset peseytyvät hieman, pitäisiköhän minunkin?? Vastahan minä pari päivää sitten saunoin.. Ehdin jo syödä ennen kuin vanhempi pari tulee tulille. Olivat hissutelleet, kun ajattelivat muiden vielä nukkuvan. Tulilla istuessamme näemme Vongoivan ja joen välistä nousevan savumaisen muodostelman. Heti epäilyttää, että nyt siellä Tahvo palaa. Kuitenkin jotenkin se ei näytä oikein savulta ja loppuukin kohta ja todetaan sen olevan sumua. Taivas näyttää hieman kirkkaammalta etelän suunnalla. 



Hyttysiä on aika lailla. Iltasella tuntui viilenevän, mutta ei näköjään tarpeeksi. Näistä "kavereista" onkin sitten "iloa" koko päivän. Laittaudun liikkeelle aika nopsasti. Teltta on edelleen märkä, mutta löin sen kasaan, ei se tässä kelissä kuiva.
Kiittelen seurasta ja hyvän matkan toivotusten jälkeen lähden liikkeelle. Jokivarsi on hetken ok, sitten polku menee hankalasti koivikossa kapeassa välissä. Sitkeästi silti seuraan sitä hyvän matkaa. Ensimmäisen kaarroksen jälkeen alan pikkuhiljaa nousta ylemmäs vähän sen mukaan, miten sopivaa reittiä puiden väliin avautuu. Joki puikkelehtii vieressä kuitenkin siihen malliin, että ei tiedä oikein meneekö siitä oikesti yhtään pois päin. Välillä kulku on ihan siedettävää, välillä mahdotonta vitikkoa. Pidän taukoa pari kilometriä kuljettuani. Gps-kello herää henkiin hetkeksi. Tauolla ei kauaa pysty olemaan sääskiarmeijan hyökätessä kimppuun. Ei kun eteenpäin siis. Lihakurunoja tuntuu olevan todella kaukana, oikealle katsoessa tuntuu kuin olisi samassa solassa kävellyt jo vaikka kuinka. Kaukanahan se tietysti onkin kaartaessaa aika etelään. Lopulta syvä rotko tulee vastaan. Vastarinne on hiekkaa ja kiveä pääasiassa, tämä puoli metsäisempää. Pujottelen alas, täytän vesipullon ja kampeudun vastapuolelle hirveän puuskuksen kanssa. Matka jatkuu kuitenkin kevyesti pieneen alaviisteeseen.
Taimisto

Hieman kosteaa on tämäkin metsä, jalka painuu hieman turhan paljon joka askeleella ollakseen mukavaa kävellä. Puut ovat sentään sopivan harvassa, että välistä hyvin mahtuu. Toinen ojan ylitys on melkoisen tuskainen kanssa, syvä rotko, ei tosin ihan edellisen veroinen. Metsä vaihtelee hieman, välillä on kuivempaa pätkä, sitten taas kosteampaa. Pari kilometriä ennen Siulanruoktua alkaa kaatuneita puita olla pitkin poikin. Vanha puinen poroaita menee lähes huomaamatta siinä seassa. Yksi loiva ojauoma vielä, yksi pieni nousu ja puuvajan katto pilkottaa. Vajalla on kaksi reppua, pariskunta on matkalla Hammaskuruun. Keskustelemme reitistä, kehoitan hakeutumaan ojanvarren ylemmälle polulle Siulavaaran kupeessa. Köpöttelen portaat alas. Hikeä on..




Tuvalla kolme naista tekee lähtöä Tahvolle, Pajuojalta ovat eilen tulleet. Otan kengät kuivumaan ja menen hetkeksi tupaan. Sitten ruokavesi lämpenemään. Hyttysiä on todella paljon, ei tietenkään mitään parveksi asti, mutta hyväksi riesaksi kuitenkin. Hiiri kuljeskelee tulipaikan vieressä heinikossa, kamera ei tietenkään ole taskussa, että voisi sitä kuvata. Veden kiehuttua vetäydyn tupaan, siellä sääskiä ei ole sentään kuin muutama. Lueskelen vieraskirjaa ruokaa odotellessa. Tuttuja kulkijoita tältä reissulta Anterista, Vongoivalta ja Muorralta. Ruuan päälle maltan hetken olla pitkälläni, mutta tuntuu, että polku kutsuu taas. Niinpä suunnitelma ja kiitokset Turun seudun miehille seurasta ja viestin lähetyksestä vieraskirjaan. Olisi mukava ollut jatkaa jutustelua, mutta jotenkin tuntuu, että tämä reissu oli tässä.
Kahlaan nyt suosiolla Jaurun yli. Pullot täyteen vettä Auhtiselän ylitystä varten ja vastarinnettä ylös. Alkuosa metsää on mukavaa mäntykangasta, pätkäksi matkaa löytyy alle polkuakin. Sitten vaan aurinkoa kohti, arvelen suorahkoon etelästä aidan tulevan nopeiten vastaan. Jonkin matkaa metsässä tulee iso läjä vastaan, sen perään sammal näyttää kuin siinä olisi menty samaan suuntaan kuin minne oma nenä näyttää. En ala läjän lämpötilaa kokeilemaan, kuinka tuore lienee. Myöhemmin tulee toinenkin kasa matkalla. Taitaa Auhtiselkä tosiaan olla karhun aluetta. Mitään muuta merkkiä ei sentään näy eikä ääniä kuulu. Muutamia lintuja sentään lähtee matkalla maasta lentoon. Nousua riittää. Muutama syvänne tulee poikittain vastaan, kovin syviä eivät onneksi ole. Puronpohjat ovat mättäisiä ja paikoin katajat kasvavat tosi tiheässä. Yritän pitää suunnan suunnilleen etelässä, mutta hieman taidan oikealle kaartaa. Tuskastun jo muutamaan kertaan, kun aitaa ei ala näkyä. Lopulta se pilkottaa ja totean meneväni lähes sen suuntaisesti.. Pikku tauko ennen aidan alitusta, suklaata hyttysarmeijan käydessä välittömästi kimppuun.

Aita, viimein.
Polkua on huomattavasti helpompi lähteä seuraamaan, kun kangas on kuivaa. Saavutan jo kohta ensimmäisen suon ja portin, joten tulin aika viistoon kuitenkin joelta ylös ja siksi matkaa tuntui olevan niin paljon. Onpahan tietysti kotiin päin tämäkin, kerrankin oikeaisu oikeaan suuntaan. Suokohdat ovat tosi märkiä edelleen vaikka viikkoon ei sadetta ole tullut. Yhdessä kohtaa matkaa jalka sukeltaa puolisääreen. Pikkuhiljaa etapit kuluvat. Tulen Irtonais-Auhtin kohdille, polku kaartaa vasempaan ja taas oikeaan. En käy kammilla nytkään. Seuraava pätkä on taas todella märkää ennen poroaidan porttia. Lähes luoteeseen aitaa seuraava etappi on paikoin myös kasteleva. Matkalla tulee lintumies koiran kanssa vastaan, vaihdamme muutaman sanan. Seuraavalla portilla pystyy hetken huokaisemaan, aavalta käy hieman vinkkaa ja pitää hyttysiä vähän aisoissa. 



Viimeisen nyppylän ylitys on kuivahko ja lopulta parkkialue pilkottaa puiden seasta. Ottaisin näystä kuvan, mutta kamera ei jaksa enää. Kaikki vermeet siis piiputtaa. Toivottavasti auto on virkkuna viikon jälkeen, eikä ole jäänyt valoja päälle akkuja syömään. Ovet aukeavat ainakin säätimestä hyvin ja käyntiinkin peli lähtee. Vaihdan pikaisesti vain kengät ja lähden liikkeelle. Neljä autoa jää parkkiin, kolmen omistajat luultavimmin tapasin matkalla.
Ajelen hiljalleen kohti sivistystä, en näköjään kaipaa kovaa vauhtia. 60 on ihan riittävän kova vauhti Kairijoen tielle. Pitkällä suoralla jokin tumma matalahko eläin menee kaukana edessä tien yli, en ehdi hahmottaa tarkemmin mikä se oli. Ennen lokkaa verkko palailee puhelimeen ja soitan kotiin yllätyspuhelun. Matkalla varaan myös huoneen hotelli Karhusta Sodankylästä ja tilaan valmiiksi pizzan Karwanista. Tanhuan ja Sodankylän välillä hirvi menee kahden vasansa kanssa tien yli, onneksi hyvissä ajoin edessä ja ehdin hyvin hidastaa. Pizza täyttää massua vähän liikaakin, yö menee huonommin kuin koko muun reissun aikana, ahneus siis kostautui. Olen aamupalalla jo seitsemän jälkeen, mutta kirjoittelen ja lepäilen vielä jonkin aikaa ennen kotiin lähtöä.

Ennen seuraavaa reissua täytyy kunnon kohottamiseen panostaa jäi jälkimietteeksi tästä reissusta.


torstai 9. huhtikuuta 2015

Etelä-Konneveden kansallispuisto



Kävimme kaiman kanssa pikku retken tuoreessa puistossa, päämääränä Kalajanvuori. Kuvia napsin puhelimella. Kontrastia on vain varsin kovasti, vaikka aurinko ei paistanutkaan kuin hetken, joten kuvat ovat osin melko tummia valkoisen lumen lisänä..

Matkaan lähdimme soraerikoiskokeen jälkeen Törmälän kurssikeskuksen pihasta. Alkumatka kulki metsäautotietä Pirttilammelle, jossa oli käännepaikka ja paluumatkalla autoja parkissa.


Tämän jälkeen ohitimme hitusen vanhan rakennuksen paikan ja laskeuduimme Paskolammen päähän, jossa oli pöytäryhmä. Tämän jälkeen oli mukava, sopivan harva metsäpätkä. Sitten vielä pikku pätkä tieuraa ja laskeuduimme Vuori-Kalajan rantaan laavulle.


Väkersimme tulet kosteista puista ja keitimme kahvit. Paikka vaikutti hyvältä, kallioista maastoa tosin, mutta sulan veden aikaan varmasti hieno maisema. Wc löytyi myös. Sitten matkaan kohti vuorta, päätimme mennä ylös jyrkempää reittiä ja tulla toisesta päästä alas, siis vastapäivään. Polku lähti rannan suuntaan, sitten oli hieman vaikeuksia seurata suuntaa, siis pitää katse niin ylhäällä, että näkee oranssit maalimerkit puissa. Pientä seikkailua taas ennen mäkeen lähtöä. Aika jyrkkä oli rinne, upottavaa lunta osin, osin hieman jäistä.



Parempi suunta tällä kelillä ylöspäin, toiseen suuntaan olisi saattanut olla nopea matka. Lopulta laki alkoi häämöttää, jalka ei juuri olisi enää noussutkaan. Edelleen upottavaa lunta, paikoin aiemmat jäljet hieman kantoivat. Alkupään maisemat olivat Rautalammelle päin, myöhemmät Konneveden suuntaan. Olipa vanhan heppaisennäköisen puutornin kupeeseen laitettu penkkikin maisemien ihailua varten.
Konnevedelle

Vuori-Kalajan yli

Laavun suuntaan, laavu pilkottaa keskellä

Toiselta puolelta avautui hieno näkymä Vuori-Kalajan suuntaan, samaa jyrkkää rinnettä ihailimme jo laavulta. Aikamme maisemia ihailtuamme lähdimme jälleen laskeutumaan. Reitti kulki alkuun lähellä jyrkempää reunaa, mutta kaarsi sitten hieman kauemmas siitä. Jyrkkyyttä oli tässäkin paikoin. Sitten lunta alkoi olla enemmän ja maasto loivempaa. Yhdessä kohtaa huomasin toiseen suuntaan menevän kaksi reittiä maalilla merkittynä ja vanhoja jälkiä, joita tulimme vielä kolmantena vaihtoehtona.. Mikä lienee kesällä käytössä. Loppumatka lammen rantaa olikin hieman hankalampaa upottavan lumen takia. Paikoin alla oli pitkospuut, joiden kohdalle osuminen tietysti oli hankalaa lumipeitteen vuoksi. Vähemmän lumen kohdassa lumi taas lähti luistamaan puuta pitkin. Parissa kohtaa oli kaide lammen puolella.

Vuoren suuntaan, laavuniemi keskellä
 
Jo huipulla ollessamme kuulimme laavulle tulleen väkeä, ja kolme perhekuntaa siellä olikin makkaran paistossa ja kahvin keitossa. Istahdimme hetkeksi kalliolle ja lähdimme sitten paluumatkalle. Paluumatkan teimme Rautalammen kautta. Kohta lähdettyämme tie ylitti Konnekosken, jota kävimme sillan alta katsomassa.

Helposti saavutettava paikka, kun ysitieltä taittaa ensin sorataipaleen. Toisaalta autolla pääsee vielä lähemmäs, kuin mitä me tulimme, mutta ei mitenkään pitkä kävely tullut kurssikeskukseltakaan. Kesällä pääsy mäkeen lienee helpompaa ja järvi on tietysti ihan erilainen. Lasten kanssa käytäväksi sopisi hyvin.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Saariselkä 2014

13.9. koti-Irtonais-Auhti


Aamusta lähdettiin kaiman kanssa liikkeelle, tällä kertaa nelostien kautta Oulujärven päälle hakemaan Seppo, sitten Kuusamoon kaupoille ja Salla-Savukoski seutuun. Savukoskella ihmettelimme keskustaa ja lähes onnistuimme missaamaan Samperin Savotan kokonaan. Pääsimme kuitenkin pullakahveille. Savukosken jälkeen pääsimme yksikaistaiselle tielle, joka tuntui aika uskomattomalle. Lokan jälkeen matka muuttui entistä mielenkiintoisemmaksi. Tie sinällään oli ihan hyväkuntoista soratieksi, kunnes Marivaarantie taas ei. Menimme siis kyltin mukaan kohti Marivaaraa, vaikka kiertäen tie olisi ollut luultavasti parempi. Kiviä sai kiertää ja kuoppia varoa ja välillä kesti painella hyvinkin. Pari siltaa yliteltiin, etenkin jälkimmäistä hieman jännittäen painorajoituksen vuoksi. Toinen reuna sillasta oli etenkin huono, iso pudotus. Muutaman kerran arvottiin tosissaan mihin suuntaan matka jatkuu ja jatkuuko ollenkaan. Lopulta "kokeiltiin" ja niin noustiin Marivaaran yli ja tultiin Pajuojan varteen asti. Yksi rummun ylitys oli todella tarkalla.
Marivaaran kupeessa

Ensimmäinen suo

Jalkapelillä matka jatkui 19.45. Suon yli mentiin hyvin pitkoksia. Aidasta löytyi portti heti nenän edestä, jatkopolku näytti lähtevän oikealle, mutta päätimme jälleen "oikaista" vasemmalta edessäoleva huippu kiertäen. Oikein mukavan pehmeää rimpeä, välillä ihan suota löytyi. Illan jo pimettyä n. klo 22 tupsahdimme kammille nuotionjäännösten opastamina. Parit makkarat paistoimme ja menimme unille. Kammissa yötä vietti pariskunta ja koira.

14.9. Irtonais-Auhti - Tahvontupa

Alkuyöstä ripsi vähän vettä ja yöllä herätytti muutenkin tiheään, lähinnä kylkeä kääntämään. Muut nousivat hieman ennen, minä 7.30 aikoihin. Keitimme kahvit ja söimme Sepon valmiit leivät. Vettä kun ei ollut ihan lähellä saapuvilla, joten jätimme mahdollisimman paljon päivän matkalle.

Ei ollut teltta ihan tikissä aamulla
Matka jatkui ehkä 9 aikoihin. Menimme ensin itään polulle, jota läksimme seuraamaan. Pian saavutimme poroaidan, jota sitten seurasimmekin koko päivän. Pitkälti helppoa oli kulkea, muutama kosteampi suokohta oli myös matkalla. 


Veden vähyyden vuoksi menimme ilman ruokataukoa, tosin suklaa-, patukka- ja pähkinätaukoja pidettiin tunneittain pidempiä ja muutama välissäkin. Portteja aidassa oli useampia, minkään takaa ei selkeää polkua näyttänyt kuitenkaan lähtevän. Lähellä Tahvoa mäen päällä olevan portin kohdalla mietimme suoraan rantaan menoa, mutta päädyimme kuitenkin pysymään uralla. Lopulta aita lähti kaartamaan ja laskeutumaan. Jauru oli hieno ja vesi hyvää.

Jaurun ylitys
Ylitimme joen Tyyrojan suun kohdilla, vettä oli polveen. Pian tupa ilmestyikin ja ryhdyimme saman tien ruuan laittoon. Vielä kahvittelut ja vieraskirjan lukua hetki ja nuoriso lähti Tyyrojan itäpuolta ylös. Heti ensimmäinen nousu veti allekirjoittaneen aika piippuun, tietysti ilman rinkkaa yritti mennä turhan reippaasti etenkin kaiman mennessä niin kevyen näköisesti rinne ylös edes hengästymättä. Päästelimme sitten hyvää polkua Pirravatselman kupeelle ja kiersimme sitten Vongoivan räystästä kohti. Putouksen luona vetäisimme Powerbarit. Sitten mäkeen. Nousu tuntui pitkältä ja kovalta, mutta niin huipulle kuitenkin päästiin.

Vongoivan räystäältä etelään. Povivaara ensimmäisenä.
Maisemat oli hienot ja etelärinne jyrkkä. Tunnistimme mäkiä ja tuntureita, hahmotimme tuloreittiä ja huomista kulkuamme. Itse ihailin myös Vongoivaa, arvelin siellä käynnin tekevän turhan ison mutkan tämän päivän kulkujen päälle. Takaisin suuntasimme suorempaan, laskeuduimme viistosti räystään ja Povivaaran välistä lähtevän ojan varteen. Siinä tuli taas reitinvalinta, melko taiteilemista sortumien seassa.

Hyönteispyydys Tyyrojan varressa. Parinkinlaista tuli vastaan.

Tyyrojan varsi ei ollut juuri kummempi, pientä mutkaa koko ajan, ylös-alas, ylityksiä. Olimme aika puhki kun lopulta tulimme tuvalle. Ja eikun syömään.. Tacopata oli kuulemma hyvää, kana curry myös ihan ok, varsin tulista, Big bag oli nimensä mukainen. Saunoimme. Pystytimme teltan ylätasoille, Seppo nukkui mökissä parin muun kanssa.

15.9. Tahvontupa-Vongoivan kammi-Anterinmukka

Yö oli kylmä, maasta hohkasi kovasti raikkautta. Laiton aamuyöllä verkkarit jalkaan,  auttoi jalkoja vähän. Sain kuitenkin nukuttua 7.30 asti, kaima heräsi, kun kampeuduin ulos teltasta. Oli nukkunut kuulemma koko yön putkeen. Kokkailtiin puurot ja sopat, leipää vähän ja kahvit. Leipälaskut tai oikeastaan laskemattomuus meni hienosti metsään tälle reissua, mutta niinpä ruuissa kuitenkin pysyttiin koko matka... 9 korvilla jälleen matkaan. Jaurujoen suuntaan matkasi mukava polku, ihan rannassa ei menty.

Jauru
Yhdellä pysähdyksellä oltiinkin Vongoivanjoella. Korkeavartisilla kengillä pääsin suoraan yli, muut suorittivat riisumisrituaalit. Läksin saman tien katsomaan eteenpäin, olisiko kartan tulipaikka näkyvissä, mutta en löytänyt. Jonkinlaisen pohjoiseen päin lähtevän polun kuitenkin löysin. Muut kulkijat osoittivat tulipaikkaa Jaurun rannan suuntaan. Näimmekin sen, ilmeisesti, Vongoinvanjoen toisella puolella, emme lähteneet ylittämään jokea kuitenkaan uudelleen.

Epävirallinen paikka löytyi tältäkin puolelta, jossa hetken lepäilimme. Lähdimme löytämääni polkua, mutta se hävisi heti hetken päästä. Jatkoimme arvioimalla suuntaa ja yhytimme polun, joka taas hävisi. Lopulta vastaan tuli oja ja silloin aloimme pohtia sijaintiamme uudelleen. Sepon gps sijoitti meidät aika lähelle Siulanruoktua.. Korjasimme suuntaa oikealle aika lailla. Kohta kohtasimme vanhan poroaidan, jonka viertä kulki parikin polkua lähes itä-länsi-suunnassa. Jatkoimme kuitenkin lähes pohjoista kohti. Polkuja meni muitakin. Lopulta joen kohina kuului oikealta. Matkanteko metsässä oli raskasta ja Sepolla puudutti ajoin jalkaa. Pian laskeuduimmekin joen rantaan ja mikäs siellä meni - polku. Tämä suvaitsi olla pysyvää sorttia ja matkanteko helpottui oleellisesti. Lukuisia pikku taukoja myöhemmin kammi ilmaantui näkyviin. Pidimme ruokatauon aurinkoisessa säässä kammin pihalla. Paikka oli hieno ympäröivine tuntureineen ja jokineen. Tähän mennessä olimme kulkeneet 6 tuntia... ja n. 10km. Kannattaa oikoa.. En tiedä olisiko joen vartta mennyt polku koko ajan, ylityskohdassa en polkua huomannut.

Vongoivanjoen varressa

Jatkoimme n. 17 aikoihin yläjuoksun suuntaan, nousun ei pitäisi olla enää paha. Tauko olikin antanut uutta potkua ja kohta laskettelimmekin lähes kuivaa joenuomaa kohti Anterijokea. Alamäkeen matka joutui, yllättävän nopeasti Anterijoki näkyikin jo. Pääsimme siitä kengillä yli. Vastarannalla pidimme taas taukoa. Tieuraa laputtelimmekin nopeasti, 3 tunnissa Vongoivan kammilta olimme Anterinmukassa (n. 9km). Menimme keittokatoksen seutuun, pystytimme teltat sen takamaastoon ja kokkailimme iltaruuat. Mökillä oli tullessamme 4 rinkkaa, illalla tuli ainakin 3 lisää. Emme yritelleet saunaan, kun vastahan sitä eilen saunottiin. Viimeiset makkarat söimme iltanuotiolla ja sitten unille.

16.9. Anterinmukka - Muorravaarakka - jokivarren tulipaikka

Yö meni nyt mukavasti. Aamulla touhusimme rauhassa ja saimme teltat ym. kuiviksi.

Anterinmukan tupa.

Anterinjoen mutka. Vettä hieman vähemmän kuin edellisellä reissulla.

Sitten kuvien ja vieraskirjan jälkeen baanalle. Alkunousu oli taas muka raskasta, mutta saavutimme Kaarreojan suht joutuisasti. Keli oli mainio. Ympäröivät tunturit olivat hienoja.

Polkua tulosuuntaan. Rovapää erottuu vasemmalla.

Kaarreojan yli pohjoiseen. Sara-Pieran Muurivaara, Rovapää.

Muorravaarakanjoen laakso. Pirunportti keskellä.


Alamäki Tiyhtelmäkurussa oli paha, mutta onneksi suht lyhyt. Muorravaarakan tupa oli porukkaa pullollaan, istuivat portailla vartiossa.. Menimme kokkailemaan eteläiselle nuotiopaikalle. Muurahaisia ja itikoita oli lievästi häiriöksi. Ilma viileni aika lailla ja tuuli joen suuntaisesti.

Muorravaarakanjoki ylävirtaan mökin seudulta.


Jatkoimme vielä matkaa joen vartta ylävirtaan seuraavalle tulipaikalle. Puita täällä oli, mutta ei sahaa tai kirvestä. Tomilla oli onneksi hirmupuukko, jolla saimme pilkottua alkupuut ja tulet tehtyä.



Kaima kävi myös vähän matkaa Anteripään rinteessä seikkailulla. Sillä aikaa arvoimme Sepon kanssa telttapaikkoja, joita ei kovin kummoisia oikein löytynyt. Iltaruuat laitoimme letunpaiston ohessa. Kana tandoori oli mausteista, metsäsienikeitto ei ollut. Lettuja varten piti tehdä trangian pitimeen sopiva kahva, jonka Tomi onnistuneesti teki. Letut olivat lähinnä omituisia, niiden seuraksi ajateltu vauvansose samoin. Sokerilla ja suolalla tilanne korjaantui hieman. Ilta oli viileä, mutta ei kylmä. Tulilla ei pitkään kuitenkaan syönnin päälle tarennut istua.


17.9.2014 Muorravaarakanjoen varren tulipaikka - Akanhärkäkuru - Hammaskurun tupa

 Yö oli vissiin viileä, mutta itsellä oli ainakin lämmin. Vaatetta piti vähentää ja silti tarkeni. Yöllä heräsin valvomaan joksikin aikaa, mutta lopulta sain parin muunkin heräyksen jälkeen nukuttua yli 8. Alaselän kohdalla oli patti ja vähän alempana kuoppa, joten selkä oli aika kipeä aamusta. Perus puuroaamiaisen ohessa yritimme kuivatella myös märkää telttaa ja pusseja huonolla menestyksellä. Ensimmäinen virkku kulki ohi jo tällä aikaa. Pääsimme matkaan 10 aikoihin.

Suuntasimme Akanhärkäkurua kohti eli polkua suoraan. Sokoksen seutu avautui sumusta ja kurun yläosista oli hieno näkymä Muorran laaksoon. Nousua oli kohtuullisesti eikä mahdottoman jyrkästi.


Akanhärkäkuru

Kurusta Muorravaarakanjoen laaksoon
Anturin latvat olivat osin nopeasti liikkuvan sumun peitossa alempaa. Polvi alkoi pikkuhiljaa oireilla heti alkumatkasta. Etenkin, kun huipulta lähdettiin alas, alkoi vihlonta ajoin pahentaa. Kohtuullisen hyvää vauhtia kesti kuitenkin kävellä.


Anterijoen latvaa

Anterijokea
Huiput olivat sumun peitossa ja piti käyttää vähän gps:ää apuna varmistamaan, että lähdetään nousemaan oikeaan kohtaan. Kiipeämistä oli vielä, vaikka polku valmiiksi nousi vähän rinnettä ylös. Pidime powerbar-tauon ja lähdimme laskeutumaan. Jalka kesti yllättävän hyvin laskeutua.

Hammaskurun tie
 
Polku-ura saavutettiin nopeasti ja leveä tie se on edelleen. Loppumatka ravattiinkin rivakasti ja saavutimme tyhjän tuvan vajaa klo 14. Pistimme tulen pesään ja elvyime hiukan. Ruuaksi söimme stroganofia, joka oli hyvää ja ihan ok-näköistäkin. Otimme pienet ettonet. Tuvalle tuli pariskunta saksanpaimenkoiran kanssa. Klo 16 maissa lähdimme katsomaan Hammaskotaa, joka tähän mennessä on jäänyt käymättä. Matka n. 1.6km kodalle otti vain 20min, vaikka polvi vihloi vähän joka askeleella. Kota olikin lukittu, joten se jäi ulkopuoliseen tarkasteluun. Puuvajakin oli uusi, aika tukevaa lankkua. Wc oli avoin, pikkukyltin mukaan vain tuhdimmalle tuotteelle... Tulistelupaikka löytyi myös tietysti pihasta.







Paluumatka meni varmaan yhtä rivakasti. Matkan varrella on hyvin telttapaikkoja, ainakin päällisin puolin katsottuna, jos joskus tarvetta ilmenee. Sitten kahvin keittoon. Varaustuvan puolelle tuli pari naista ja aution puolelle nuori pari, jotka kertoivat olevansa osa viiden sakista. Tilaahan on. Lämmin tupa on kovin vetovoimainen usean ulkoilmapäivän jälkeen ja köllimme siis sisällä kuunnellen keskieurooppalaista puhetta. Selvisi, että porukka on tsekkiläisiä partiolaisia, jotka ovat ohjaajansa aloitteesta lähteneet vaellusreissulle tänne. Loppu porukka tuli Sokostin ylityksestä, olivat sumussa laskeutuneet ensin Muorran puolelle. Illalal istuimme nuotiolla ja seurasimme koirallisen parin asettautumista. Iltaruuaksi söimme kaksi pussikeittoa, tomaatti-basilika-metsäsienikeitto oli tomaattinen, kana-tandoori ja kermainen kanapasta tuli TL:n toimesta syötyä myös. Petiin laittauduimme hyvissä ajoin klo 21 seudussa. Partiolaiset söivät vielä iltaruokaa isosta kattilasta. Mikä ateria sitten lienikin, ei tullut kysyttyä, jokunen säilykepurkki ainakin meni. Porukka meni sitten pihalle tulille istumaan ja odottamaan revontulia, joita ei kuitenkaan näkynyt. Uni antoi odottaa ja olin vielä hereillä heidän hienosti hiljaa hiipiessään nukkumaan. Yökin sitten meni oikein erinomaisen huonosti, lonkkia särki, selkää särki ja olin pitkiä pätkiä hereillä. Ulkona kävijää oli välillä ym., pitäisi siis pysyä teltassa.

18.9.2014 Hammaskuru - Siulanruoktu

Lopulta alkoi valjeta ja kaivoin kellon esiin. Se oli 7 ja lähdin ulos. Hiljalleen alkoivat muutkin heräillä. Laitoin tulet ja samoihin aikoihin matkaseurani herää. Alamme aamupalalle. Sen syötyämme mökkiseura alkaa heräillä ja menemme sitten keräämään tavaramme tuvasta.
Matkaan lähdimme kymmenen perästä kohti Siulanruoktua. Alkumatka menee rivakasti loivaa nousua. Sitten puusto muuttuu hankalaksi koivikoksi. Polku häviää. Uumoilemme sen menevän pohjoisempana, mutta emme kohtaa sitä. Pidämme suunnilleen korkeimmalla kohdalla pähkinätauon. Jatkamme oikukkaammaksi muuttuvaa maastoa alaspäin. Yhytämme ojauoman, johon hiljalleen kertyy vettä. vastaan tulee lähes rotkomainen syvänne. Taiteilemme rinteen alas ja toisen ojan yli ja taas on polku alla. Vasemmalle nousee komea seinämä.



Maasto hieman tasoittuu. Välillä pitää ohut villapaita ottaa pois välistä. Saavumme Siulaojan tulipaikalle.



Omat kengät hyvin riittävät ylitykseen, T ja S tulevat jalkasilteen yli. Teemme tulet ja ruuat. Muna-, kinkku- ja perunasoosi ei maistu oikein miltään, ohjeen mukaan vettä tulee liikaa eikä suola pelasta makua. Mutta syötyä sekin tulee. Murukahvit ja lepoa päälle. Matka jatkuu, valitsemme nyt rinteessä ylempänä menevän polun, mikä onkin loistovalinta. Näkymä ojalle on hieno. Mieleen tulee Karhunkierroksen maastot Oulankajoen varressa. Välillä polku taas kankaalla katoaa. Siirrymme tason verran alas ja siellähän se taas menee. Kohta saavumme jo Jaurulle, joki ja äskeinen oja kimaltavat alhaalla laaksossa. Koko pätkä on ollut kovin kuvauksellinen, mutta tunnetusti kuvaan ei tällaista syvyyttä pysty vangitsemaan.

Jaurujoki

Vielä pätkä kankaalla ja metsässä, kun eteen ilmestyy portaat. Yläpäässä on puuvarasto ja alhaalla tupa. Tuvasta on vielä portaat alas jokivarteen. Tupa on tilavan oloinen, mutta petipaikkoja on patjojen mukaan 4, mutta mahtuupa petille enemmänkin ja lattiallekin lisää tarvittaessa. Keittokomerokin löytyy. Saamme teltan kuivattua, sisäteltan tuvassa ja ulkotelttakin kuivaa jossain määrin pihalla. Kahvit keittelemme tietysti tuliaisiksi.

Houkuttelevat patjat


Saamme olla keskenämme. Muut käyvät pitkäkseen =nukkumaan jo puoli yhdeksän tienoilla, itse istuskelen kymmenen lähelle lueskellen tuvan henkevää kirjallisuutta..

19.9.14 Siulanruoktu - Marivaara - koti

Pehmeästi nukutun yön jälkeen viimeinen aamu Lapissa koittaa. Kokoilemme kamat ja kokkailemme aamupalan. Matkan aluksi kahlaamme joen yli ja lähdemme aluksi seuraamaan jokea alimmalla tasolla ylävirtaan. Sittemmin nousemme ylemmäs. Ajoin matkassa on polku, ajoin se tapansa mukaan häviää. Tasanne loppuu ja kuljemme vaihtelevasti rinteessä.

Kulkumaastoa

Siulaojan lasku
Käymme täyttämässä T:n kanssa vedet ennen kuin eroamme joesta. Alamme sitten kaartamaan vasemmalle kuvitellen kiertävämme huipun suunnilleen tasaisesti. Arvioitua pidemmällä suo tulee vastaan ja joudumme korjaamaan vasemmalle aika lailla. Sieltähän se poroaita viimein vastaan tulee.


Hetken tauon jälkeen lähdemme palaamaan alkumatkan polkua, ei tosin kovin tutulta kaikitellen tunnu, mutta sama se täytyy olla. Pidämme ruokatauon Irtonais-Auhtin kammilla ja vitsailemme telttapaikoista ja reitinvalinnasta. Palaamme tällä kertaa polulle. sitä pitkin seuratessa ymmärtää puheet reitin märkyydestä, sen verran kostean näköisiä paikat ovat nytkin.

Auhtijoen latva-aapaa

Polun ja poroaidan erokohdassa pitää ihan istahtaa mättäälle hetkeksi. Suon ylityskohdassa saamme vielä viimeiset tunturinäkymät. Auto on paikallaan. Vaatteiden vaihdon jälkeen lähdemme jännittämään kotimatkaa. Ilman pohjakosketuksia matka taittuu, vaikka läheltä mennäänkin. Marivaaran takana näyttää, että liikenne on suuntautunut idän suuntaan, eikä itse Marivaarantietä, mutta emme lähde kokeilemaan, kun toinen reitti on jo todettu toimivaksi. Pääsemme juuri sillan yli, T:n ilmeestä päätellen pohja meni varsin läheltä sillan reunaa.



Ruskan värit näyttävät tien varressa melkein paremmalta kuin maastotaipaleella. Muutama vastaantulija kohdataan, mutta aika hiljaista on.