tiistai 17. syyskuuta 2019

Saariselkä 2019 kevät

Viime syksylle pitkälle suunniteltu reissu peruuntui viime metreillä erinnäisistä syistä. Siksi keväälle ilmaantuneesta sopivasta slotista huolimatta en kovinkaan varautumista tehnyt ajankohdan lähentyessä vaan odottelin käytännössä lähtöpäivän aamuun. Tutkailin kuitenkin kevään mittaan muiden retkikertomuksia ja suunnittelin reittiä. Kevään runsaan vesimäärän vuoksi yritin suunnitella reittiä, jossa olisi mahdollisimman vähän vesistöjen ylityksiä. Kiilopäältä Luirolle se nykyään onnistuisi, mutta reitti ei houkuttanut. Nostalgiasyistä se tietysti olisi kiva käydä kulkemassa, mutta ei ainoana reissuna. Päädyin rengasreittiin Raja-Joosepista lähtien. Ajatus on alkuun seurata jokivartta länteen, poiketa Pahaojan vartta Jyrkkävaaraan, josta ehkä Harrijoen seudusta huippujen kautta Anterinmukkaan ja taas huippujen yli Kiertämäjärville. Kevyempi päivä voisi olla Anterissa.

18.5. Lauantai

Pakkaaminen alkoi sitten lauantaiaamuna, kun reissuun oli tarkoitus lähteä. Sehän tiesi sitä, että jotain tulisi unohtumaan ja saa käydä matkan varrella ehkä useamminkin kaupassa tarvikkeita täydentämässä. Matka pohjoiseen on kuitenkin mielestäni olennainen osa koko reissua, tykkään kovasti maaston muuttumisesta pohjoiseen tultaessa ja muutenkin matkalla nähdä tuttuja maisemia. Onneksi rinkassa oli osa tavaroista viime reissun jäljiltä valmiina ja oleellisimpien olinpaikka oli suurin piirtein tiedossa. Mitä nyt makuupussin pussia ja makuualustaa piti kaivella ja luulla kadonneen. Leatherman ja lautanen jäivät ja paracord-naru oli mystisesti hävinnyt enkä korvaavaa köyttä muistanut ottaa mahdollista tarpin virittelyä varten. Vanhasta kunnon  Magellan GPS 320:sta oli muisti tyhjentynyt huolella ja kaikki kämppien koordinaatit olivat hävinneet. Uudet saa syötettyä, kun ensimmäinen kunnon karttataulu ne kertoo.
Peräkontti pullollaan tien päälle. Rinkan suojaksi hankkimani Ospreyn suoja ei riittänyt viereenkään 906:n peittona ja kävin ensitöikseni vaihtamassa Partioaitassa Fjällrävenin suojan tilalle, mikä oli onneksi riittävä. Karkkia ja puuroja kaupasta, ruoka-annoksia muutama ja lopulta ulos kaupungista. Käyn matkan varrella sukulaisissa kahvilla ja otan yöksi huoneiston Rovaniemeltä. Oulun seudussa on pitkästi 60-80 rajoitusta tietöiden vuoksi ja taas Iin jälkeen 80 ohitustietyömaata. Sen jälkeen pääsee mukavammin matkaamaan, muu liikennekin harvenee.

19.5. Sunnuntai

Rovaniemellä vietän yön saunallisessa kaksiossa ja aamusta pakkailen repun liki valmiiksi. Kiilopäällä käyn kääntymässä, Kuukkelista hakemassa teetä ja muistikirjan, Kaunispäältä katsomassa kairan lumitilannetta ja Kuutuantien risteyksestä jatkan ohi kohti Ivaloa. Raja-Joosepista hiekkatiellä on tien leveys vettä vähän ennen sillan kulman parkkipaikkaa. Koukkaan sitten edellistä uraa kohti jokea ja jätän auton sinne. Matkavaatteet päälle ja rantaa myötäilevää polkua sillalle. Matka ei ole pitkä. Täällä kulmalla ensimmäistä kertaa, mutta silta on toki kuvista tuttu. Erilainen ympäristö tietysti on kuin kuvitelmissa. Luttojoki on leveä ja näyttää syvältä. Toisella puolella pikkumatkan päästä baana haarautuu. Lähden oikealle Kiertämäojan ylitykselle. Joki näyttää syvältä, rannasta kepillä koittaen jo kohta on selvästi yli polven syvyistä ja keskikohta on vielä paljon syvempi. Ylempää juoksulta kuuluu kosken kohinaa, joka tietää matalampaa, mutta toki voimakkaampaa virtausta. Käyn ensin ilman rinkkaa arvioimassa mahdollisuuksia, haen sitten rinkan, kun ajattelin löytäneeni sopivan reitin virran poikki. Kohtuullinen reitti näytää menevän yhden saarekkeen kautta pari mutkaa ylempänä. Eka pätkä meneekin hyvin, toisella pätkällä virtaus onkin sitten todella voimakas. Onneksi otin matkaan kaksi tukikeppiä, joiden avulla onnistun pysymään pystyssä ja pääsen vastarannalle. Sinne nouseminen onkin sitten hieman työläämpi juttu, mutta onnistuu veteen kaatuneen rungon vierestä. Kylmää oli vesi ja aika hurja etappi taas.


Polku menee tälläkin puolella virtaa ja kohta se tulee Luton rantaan. Kaunista jokivartta on mukava kävellä hyvässä säässä.


Matka tuntuu joutuvan mukavasti, välillä pikku taukoja pitäen. Tähtään syömään Suomunkönkään tulipaikalle. Välillä rannan polku katoaa veden alle ja välillä se nousee korkealle töyräälle. Kiva reitti tämä. Luton ja Suomun haarakohta näkyy jo kauas, ennen sitä taisi näkyä Suomun sisämutkaan jäävä Könkäänvaarojen luoteisin huippu. Kohta parin lampareen ympäri pyöriskelyn jälkeen kosken kumu alkaa kuulua ja tulipaikka ilmestyy näkyviin. Kummasti ei ole isommin nälkä, vaikka olin aamupalan jälkeen syönyt vain munkkikahvit Saariselän Nesteellä ja pitänyt pari pientä karkki- ja vesitaukoa. Nyt lämmitän vettä kuuma kuppi -annosta ja pikakahvia varten, syön Jyväskylästä ostamistani karjalanpiirakoista muutaman ja pari keksiä. Kello onkin sitten jo yli seitsemän ja laskeskelen Jyrkkävaaraan olevan ainakin 7 kilometriä ja seuraavalle tulipaikallekin nelisen ja päädynkin sitten pystyttämään teltan tähän. Mitään kiirettä ei ole ja teltalle löytyy tästä ihan hyvä paikka. Kosken kohinaa on mukava kuunnella.




20.5. Maanantai

Yö sujuu mukavasti. Aamusta on vähän viileämpi, mutta ei liian. Viideltä katson kelloa, arvelen olevan jo myöhäisempi. Kuuteen asti saan unta riittämään, sitten hetken pötköttelyn jälkeen nousen. Puuro ja soppa perinteisesti aamupalaksi ja pikku hiljaa liikkeelle. Polku seuraa jokea. Koskiosuuden yläpäässä vastarannalla on mukavan näköinen tulipaikka puuliitereineen. Muutama helppo ojanylitys ja jonkin matalan lammen ympärillä kiertelyä. Seuraavalla tulipaikalla on yhtä vähän puita kuin koskellakin ja vain kirves. Istahdan hetken ja syön proteiinipatukan. Kohta vastarannalla on laavu joen leveämmällä kohdalla. Sitten kaarretaankin Pahaojan suulle. Täytän pullot Suomun vedellä ja jatkan ojan vartta. Polku haarautuu jonkin matkan päästä, jatkan oikealle. Toisen suunnasta en tiedä, en huomannut sen yhtyvän tähän käyttämääni. Vähän myöhemmin oikealle ojan partaalle lähtee vähäisempi polku, mutta jatkan vasenta laitaa. Taas pari helppoa ojan ylitystä. Jossain kohtaa vastapuolelle leviää soinen uloke ojan ympäriltä. Jonkin matkaa myöhemmin kuuluu veden kohinaa, ojassa on pieni putous. Sen yläpuolella on laaja kivikko, jota pitkin ojan ylittäminen on helppoa.


Kartan mukaan polku on vaihtanut puolta jo aiemmin, ennen suopätkää, mutta tämä reitti oli varmaankin kuivempi. Pidän muutamia pikku taukoja polun hiljalleen noustessa. Kohta onkin kevyesti jääpeitteinen lampi ja sitten toinen ilman jäätä ja sen rannassa tupa jo onkin.
Tuvassa on kylmempi kuin ulkona ja edellinen kirjaus on parin viikon takaa huonossa kelissä hiihtäneiltä... Keittelen pihalla vedet kuivaruokaa varten ja kahvit. Tuumailen jatkavani matkaa vielä ainakin Harrijoen kulmille Muorranmutkaan, ehkä jokivartta ylöspäinkin.
Ettepäin. Polulla on märempiä kohtia tiuhaan, mutta ei ongelmia hyvillä kengillä. Osuin ylemmälle polulle, joki pilkahtelee aina välillä alempana. Poroaidalle tulen yllättävän nopsaan, sen jälkeen saakin vähän pujotella suolla, mutta suunnilleen mönkijän jälkiä saan reitin kulkemaan. Sitten yhtäkkiä taas olen Harrijoella.


Pitkän kepin avulla kuljen kahta puuta pitkin joen yli onnistuneesti. Suklaata nassuun ja reitin suunnittelua. Aivan alkuperäisen suunnitelman mukaan minun pitäisi tänään kävellä Anterinmukkaan huippujen yli. Toisaalta säätiedotus lupasi silloin sadetta tiistaille, nyt Jyrkkävaarassa tarkistettuna sadetta tulisi keskiviikkona - lumena - ja kaksi seuraavaa yötä olisi pakkasella. Keskiviikko olisi siten päivä, jolloin olisi hyvä olla paikallaan. No, jos kävelen huomenna Anterinmukkaan, on to-pe-ajalle kävelemistä kylliksi, jos viikonlopuksi ajattelen kotiin ehtiväni. Tätä miettiessäni olin jo jatkanut matkaani Harrijoen ja Harrijoenkaidan välisessä maastossa. Nousen hiljalleen pehmeässä sammalikossa tavoitteena alkuun ensimmäisen sivuhaaran yläosat. Sitten mietin, että taitaa olla viisainta huomenna kiertää huippujen kautta Kiertämäjärvelle ja muutan tavoitteen seuraavan haaran luo. Sieltä löytyykin varsin hyvä telttapaikka lähes tunturimaisemalla. Syötyäni ja telttaan vetäydyttyäni alkaa ripsimään eikä maisemien katselu oikein onnistu, jotta vettä ei tule sisälle. Kirjoittelen sitten ja suunnittelen huomisen reittiä. Olisiko fiksuinta nousta Hirvaspään länsireunaa ja käydä Kuikkapäällä ilman rinkkaa? Sitten jatko kohti Peuranampumapäätä ja lasku Livikonselän kautta kahlaamolle ja tuvan seutuun.

21.5. Tiistai

Kirjaukset loppuvat taas. Kumma, kun ei yhtä päiväkirjaa saa reissussa pidettyä. Taas muistin varassa, nyt vain kolmen kuukauden viiveellä tosin.
Aamu oli selkeä, huiput pilkottivat puiden välistä. Kuivailin tavaroita ja nauhoittelin höpötyksiä, joita tuskin koskaan julkaisen. Mutta olipa omaa kivaa. Aamupuurot ja vellit ja liikkeelle. Odotin ylittäväni pari sivu-uomaa, mutta niitä tuli useampi pieni vastaan ennen isompaa ja selkeää virtaa. Sopivan ylityspaikan haku vei hetken, mutta hyvin pääsin yli.



Toisesta uomasta piti kahlata yli. Sitten on mennyt jo laskut sekaisin, seuraavan kohdalla videonpätkässä puhun taas toisesta uomasta. Tämä haarautuukin kolmeksi vähän ylempänä, mutta kaikista pääsen loikkimalla tai puun runkoa pitkin yli. Evästelen hieman ja lähden nousemaan rinteeseen, tavoitteena Hirvaspäiden sivu. Nousu on pitkään varsin maltillista, kunnes jyrkkenee ja koivikko on tiheää. Lopulta maisema alkaa avautua ja ihmettelen vasemmalle avautuvaa näkymää. Kiertävien huippujen sijaan sinne avautuu notko. Kummastelen nousun aikana myös vastapäisillä etelärinteillä olevan lumen määrää...


Huipulle on enää lyhyt nykäisy ja pääsen ihastelemaan maisemaa. Huipun takaa avautuu näkymä järvelle ja joelle. Hetkeä aiemmin toki jo selvisi, että olen onnistunut kiertämään Peuranampumapäiden puolelle ja olen nyt läntisimmällä huipulla. Myöhemmin reittiä tutkaillessani huomaan, että ensimmäisen kunnon sivuhaaran jälkeen matka on suuntautunut pohjoiseen. Maaston muoto ja pilvisyys tekivät tepposet enkä tullut tarkastaneeksi suuntaa kompassilla. Sinänsä totean tilanteen olevan ihan hyvän. Vastapuolen rinteessä olisi ollut lumista ja paljon enemmän huippuja kiipeiltäväksi. Tästä on alamäkeä eteenpäin. Huomenna tai lepopäivän jälkeen olisi ollut huiput taas ylitettävänä tai pitkä tienpieli käveltävänä Anterinmukasta Kiertämäjärvelle.
Opiksi siis tämä ja kohti järveä. Alku on kivikkoista, suuntaan hieman itään seuraavalle rinteelle, josta jatkan viistosti alaspäin. Alempana on lumilaikkuja, joita osin kiertelen ja osin menen läpi. Paikoin on polveen asti kuoppia, joiden vuoksi näitä kiertelenkin. Alla olevasta maastonmuodosta kun ei ole mitään takeita, kuoppa voi olla syväkin.


Rinne jyrkkenee alempana ja alle avautuu notko, joka johtaa lampeen. Pieni nyppylä on ennen loppulaskua kohti ylempää Kiertämäjärveä. Laskeudun notkoon ja ruokailen. Päätän jatkaa sitten reittiä kiertäen pikku nyppylän ja hienoisen kiipeilyn jälkeen pääsen mukavaan alaspäin viettävään rinteeseen, joka suuntaa itään. Toiseen suuntaan tätä ei olisi hetikään näin mukava kulkea. Totean matkalle sattuvan Livikönselän sivustan pienen nyppylän, joka tuleekin vastaan. Näkyvyyttä kangasmetsässä on mukavasti ja maaston muodot näkyvät kauas. Nyppylän jälkeen on jyrkempi alamäen pätkä ja sitten alkaa suo. Ennen jokea on lyhyt pätkä, mutta onnistun upottamaan jalkani polvea myöteen juuri ennen kovempaa aluetta joen varressa.


Virtaus on voimakas, kuten keväällä sopii odottaa. Ylityspaikka on selkeä, vaihtoehtoja ei äkkiä näy, joten kengät pois ja keppi käteen. Polven seutuun on vettä, mutta se tempoo aika lailla voimakkaasti. Vastapuolella on märkää, hyvää kenkien laittopaikkaa ei löydy, kun sadan metrin päästä. Kartan mukaan polku menee muutaman sadan metrin päässä metsäkaistaleen takana. Polku menee länttä kohti ja lähden sitä sen enempi miettimättä seuraamaan. Arvelen aiempien kulkijoiden hakeneen mukavan reitin. Kohtapa polku sitten tietysti katoaa. Alan kaartamaan oikealle, jonne arvelen olevan tarpeen mennä. Suo tulee vastaan. Tutkailen sitä hetken ja hahmottelen reittiä läpi. Mielestäni löydän sellaisen ja lähden suorittamaan. Pehmeää rimpeä, ajoin märempää ja muutamien mutkien kautta matka etenee. Varmaksi en muista, tuliko tässä pätkässä mönkijänjälkeä vai oliko se myöhemmin. Yli kuitenkin pääsen varsin kuivin jaloin ja polkukin löytyy. Sitä kun lampsin sen kilometrin verran, tulee tyhjä tupa vastaan.


Asetun taloksi ja laitan teltan kuivamaan päädyn tikkaisiin. Keittelen evästä ja lepäilen, vieraskirjaa luen. Arvelen jääväni yöksi. Suunnitelmassa oli lepopäivä seuraavaksi, mutta taitaa jäädä pitämättä. Omassa seurassa saan olla.

22.5. Keskiviikko

Aamu taas valkenee normaaleine rutiineineen. Teen rauhassa lähtöä, 11 maissa liikkeelle. Polku seuraa järven reunaa, tulee poroaidalle, jonka porttia on ilmeisesti siirretty. Sitten taas suota ja jokivarren seuraaminen jatkuu. Monet ovat ylittäneet joen poroaidan kohdilta, mutta vähän pitemmällä alavirrassa tulee nytkin aika matalalta vaikuttava kohta, josta voisi yli mennä. Joen varressa on tulipaikka hienossa kohdassa joen mutkassa. Muutenkin joki on komea, en osannut odottaa tämän seudun olevan näinkin hienoa maisemaa.



Matka jatkuu metsämaisemissa. Jalka kulki mukavasti ja kohta alempi järvi alkaa pilkottaa. Sen rantaa saakin sitten tallustaa, kun odottaa ihan kohta laavun tulevan vastaan. Sieltähän se sitten ilmestyy puolivälin jälkeen. Hiukka taukoa ja evästä. Tässäkin olisi hyvä yöpyä.


Taas menoksi. Hiukkasen järven jälkeen onnistun hukkaamaan polun aika äkisti. En muista oliko siinä haaroja, mistä valitsin väärin vai miten. Jatkoin sitten matkaa pitäen joen näköyhteyden päässä vasemmalla. Taas ajoin kuivempaa ja ajoin soisempaa maastoa. Sitten eteen tulee vasemmalle laskeva oja. Hmm. Ei ole kartassa tällaista jokivarren polulla. En kyllä polkua ole vähään aikaan kulkenutkaan, mutta silti. Kartalta arvioiden olen matkannut itään suon reunaa ja vanha gps vahvistaa asian, kun koordinaatit siirrän kartalle. Kolmokkioja. Taas vikasuuntaan. Pitäisiköhän kompassi ottaa aktiivisempaan käyttöön? Taas uusi suunnan määritys, aika suoraa pohjoiseen. Otan nyt kompassin käteen ja lähden suuntimaan. Ojan ylitys uudelleen meinaa teettää ensin töitä, mutta sitten löytyy sopiva kohta. Osan matkaa pääsen polkua, sitten lähden suoraa rinteeseen. Kolme matalaa huippua vierekkäin, joista keskimmäisen yli menen. Ihan kohtuullista maastoa mennä. Sieltä se polku tulee sitten vastaan ja matka jatkuu sitä. Kohta tulen ensimmäisen polkupäivän maastoihin ja Luttojoen sillalle. Muistan lähteä jokivartta kohti autoa, joka odottelee kiltisti paikoillaan.
Tien varren portilla tulee tullin auto vastasuuntaan. Minulle ei ole heillä asiaa. Päivä alkaa olla illassa ja kun tämä Ivalon seutu on aiemmin vähemmän käyty, päätän jäädä sinne yöksi. Varaan huoneen Kultahipusta. Käyn kylillä syömässä grillillä ja saunon huoneen omassa saunassa. Aamusta käyn kierroksella, haen pari geokätköä. Sitten kohti etelää. Ennen Rovaniemeä pysähdyn ihmettelemässä Vikakönkään komeita kuohuja. Etsin kätköä myös, huonolla menestyksellä.



Opettavainen retki. Reitistä kannattaa olla selvillä. Maasto voi hämätä, jokilaaksoa ylös mentäessä maasto nousee kolmeen suuntaan. Sinänsä sekoilu ei haittaa tuonut, mutta olisi voinut olla toisinkin. Reissu oli lyhyehkö, mutta riittävä. Uudet maisemat oli mukavat, voisi ajatella käyvänsä Kiertämäjokivarren vielä toisin päin. Näkisi samalla, mihin polku katosi vai mihin itse siltä hävisi.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Saariselkä 2017

28.9. Torstai

Matkalle. Aamusta lähettelin lapsia koulutielle. Edellispäivänä on reppu valmisteltu matkaa varten, mutta eipä tietenkään ole kaikki mukana. Haen toisen kuoritakin matkavaatteeksi, vaikka uusi kuoripuku on hankittuna ja mukana. Päätän myös tulostaa kätkökartan hakemattomista kunnista (joita on paljon). Lopulta yhdeksän jälkeen olen matkalla. Tarkoitus oli ottaa kävelysauvat myös mukaan, mutta muistan ne vasta myöhemmin. Uusi teltta kuitenkin on, kevyt kahden hengen kapine.



Reitti menee tällä kertaa Kuopion kautta kohti Vaalaa. Muutama pysähdys matkalla, kolme uutta kuntaa kätkökartalle.
Vaalassa ruokatauko, Seppo kyytiin ja pohjoista kohti. Jatkamme suorinta tietä, koska joka tapauksessa väistämättä perillä ollaan myöhään. Rovaniemellä yritämme käydä napapiirin Nesteellä tankilla, mutta dieseliä ei heru. Shellistä löytyy menovesi ja kahvit. Pimeä alkaakin jo laskea ja loppumatkasta ei maisemia enää katsella. Muutenkin näkyvyys on ollut heikkoa, alkumatkan taitoin sumussa, keskivälillä oli parempi näkyvyys ja pohjoisempana alkaa taas olla sumua. Se myös tiivistyy lasiin ja sataa hennosti melkein koko matkan Rovaniemeltä pohjoiseen.
Ohitamme Saariselän lopulta ja kohta alkaakin Kuutuantie. Viimeiset (niin luultiin) viestit kotiin heti tien aluksi, mutta verkkoa on vielä kilometri ennen Aittajärveäkin. Seitsemisen autoa on parkissa. Joku tulee samaan aikaan ja jatkaa kohti rantaa. Menemme perässä toteamaan laavun olevan täynnä. Kartalla on merkintä tulipaikasta hieman alavirtaan ja toteammekin paikan sopivaksi leiriytyä. Haemme autosta tarvittavat kamat. Sitten perinteinen makkaranpaisto ja yöunille.



29.9. Perjantai

Yö menee varsin mukavasti. En herännyt kertaakaan kääntämään kylkeä, kuten yleensä. Heräilemme ja nousemme seitsemän aikoihin. Kostea aamu, teltta on märkä. Leipää, puuroa ja kahvit. Kuivailen telttaa sen mitä voin ja laitan sen kasaan. Jospa saamme sitä kuivailtua Jyrkkävaarassa. Haemme rinkat autolta ja reissu voi varsinaisesti alkaa. Ylitys lahkeet polvien yläpuolella, hieman roiskuu, mutta vettä ei ole yli polven. Viemme muutaman narun samalla toiselle puolelle. Yli päästyämme tuleekin etelän suunnasta jo pari miestä ylitykselle.
Kuivailemme rauhassa jalat ja jatkamme joen vartta. Maasto on helppoa, mutta juurakkoista ja kivistä. Sepon rinkka ei meinaa asettua kohdalleen, sitä pitää nostella toistuvasti. Puolukoita olisi vielä runsaasti. Ajoittain hieman ripsehtii vettä. Joki on komea keltaisine reunoineen. Eka tulipaikka on huoltamaton ja pysähdymme Suomujärven tulipaikalla, joka on Snellmannin majan suunnasta tulevan niemen pään kohdalla joen toisella puolella. Aika kapea uoma, mutta virtaus on yllättävän rauhallisen näköistä siihen nähden. Olisiko syvä. Suklaatauko tässä. Jokivarren seurailu jatkuu. Kohta vastarannalla on Snellmannin maja. Seuraava pysähdys pidetään Snellukosken tulipaikalla, jossa lounastamme ja lepäilemme hetken.


Kohta saavutamme pienen polkuseikkailun jälkeen Muorravaarakan joen.



Ylityspaikkaa etsiskelemme hieman, mutta lähdemme sitten alkuun mönkijäuran kohdilta. Hieman joudumme mutkittelemaan, mutta yli lopulta päästään. Laitamme kengät ja siirrymme Lotjanankosken tulipaikalle kahvitauolle. Siitä eteenpäin alkuun joki on koskimainen, mutta rauhoittuu sitten huolestuttavan syvän näköiseksi ja polkukin menee aivan rantaa myötäillen. Huimaa melkein.



Sitten alkaakin pikkuhiljaa voimat loppua ja kovasti jo odotamme Jyrkkävaaran suuntaan lähtevää polkua. Lopulta saavutamme sen. Täytämme vesipullot varulta, kun emme ole varmoja tuvan seudun vesipaikoista. Pientä nousua. Ensin tuntuu, että menemme takaisinkin päin ja saman puron yli monta kertaa, mutta sitten ura kaartaa oikealle kuivempaan maastoon ja lopulta tupa tulee näkyviin.
Tupa on tyhjä. Laitamme tulet kaminaan ja varusteita kuivumaan. Pienet levot ennen ruokaa tekee hyvää. Aika hiljaista on ollut tuvalla, muutama ihminen per yö. Voi olla, että olemme tuvassa yön. Varusteet kuivuvat nopeasti, saan teltan uudelleen kasaan.



30.9. Lauantai

Olemme yön keskenämme. Makuupussin tarvitsee yöllä päälle, sen verran tupa viilenee. Nyt heräilen vähän väliä vaihtamaan asentoa, särkee paikkoja. Kuuden jälkeen nousemme aamukahvin keittoon. Aamulla olo on sairas. Torkun lisää, mietimme sitten jatkoa. Olo alkaa kuitenkin helpottaa aamupalan jälkeen ja lähdemme kymmenen aikohin jatkamaan matkaa.


Alkumatka on vähän takkuisempaa, sitten lähtee kone käyntiin ja kulku sujumaan. Polku on paljon mukavassa kangasmetsässä, alkumatkasta tosin on taas paljon juuria. Paikoin on soisempia kohtia. Taukoilemme tiuhaan, Sepon rinkka taas oikuttelee. Ruokatauon pidämme Muorranmutkassa, Harrijoen ylityksen jälkeen. Onnistumme ylittämään joen kapeita keloja pitkin, nipin napin tosin.



Särkylääkintää tarvitaan, niskapääsärky äityy sen verran pahanksi. Tauon jälkeen lähdemme vasenta polkua, joka vaikuttaa kuitenkin lähtevän seuraamaan Harrijokea ja poikkeamme oikealle toiselle polulle. Yhdellä tauolla rajan kopteri lentä jokilaaksoa pitkin ja jonkun ajan päästä takaisin. Myöhemmin selviää sen hakeneen jalkansa loukanneen maastosta.

Etsi kuvasta helikopteri!
Joen takaiset päät tulevat mukavasti näkyviin. Loppumatkan lampien tulipaikka on huoltamaton niinkuin käyttämälläni kartalla moni muukin. Lopulta kopterin laskupaikan merkki tulee näkyviin ja olemme perillä Muorravaarakan tuvalla. Omalta kohdalta suurin osa matkasta meni hyvin, mieli oli virkeä eikä rinkka tuntunut pahastikaan painavalta. Jaksoin katsella maisemiakin eikä tullut vain tuijoteltua polkua.
Lepäilemme taas lämpimässä tuvassa ensin, yksi matkalainen on kummallakin puolella tuvassa. Vaihdan kaikki hiostuneet vaatteet. Kädet eivät tahdo lämmitä ennen kuin syönnin jälkeen. Alamme taas ajoissa nukkumaan.

1.10. Sunnuntai

Aamusta unta riittää pätkissä lähes seitsemään. Aamu laitetaan liikkeelle kahvilla. Taivas on selkeä, aurinko nousee. Puuroa otamme reilusti. Kujailemme lähelle puolta päivää ja päiväruuan jälkeen lähdemme kevyellä varustuksella Tiuhtelmapäälle. Nousu ottaa jalkoihin ja hengen päälle, ilman rinkkaakin. Ihailemme jokilaakson maisemia antaumuksella.





Seppo saa puhelimeen hyvät kentät ja viestii kotiin. Sokostin takana molemmin puolin tulee sumua joka onneksi haihtuu Muorran puolella. Myös Anterin suunnalla rajan seudussa on sumuista.


Vaivaiskoivikko on vaivaksi, kun nousemme kurusta päälle. Ei juuri tuule ja maisemat ovat mukavat. Aika huikonen olisi tätä kautta Rovapäälle ja Anterinmukkaan, mutta maisemat olisivat upeat.
"Oikaisemme" taas, lähdemme arviosuunnalla kohti tupaa. Vaivaiskoivikon jälkeen metsä on kohtuullisen hyvää kulkea. Osumme jokivarteen n. 300 metriä alavirtaan tuvalta. Yksi kulkija on tullut lisää. Myöhemmin tulee pariskunta, joka syö tuvassa, mutta vetäytyy omilleen sitten.
Kirjaukset loppuvat näköjään reissulta tähän. Pari päivää matkalla kuitenkin meni, täytyy koittaa muistella...

2.10. Maanantai

Seuraavana päivänä kuvien perusteella liikkeelle on lähdetty rauhalliseen tahtiin vasta puolen päivän aikoihin. Heräsin muistaakseni ennen muita ja käveleskelin jokivarressa. Kävin katsomassa rakennelmaa ylävirran suunnalla ja se osoittautui keittokatoksen tapaiseksi. Joen yli pääsimme kunnialla ja nousu kohti Pirunkurua sujui kohtuullisesti. Avomaastossa tuuli yltyi ja keli meni sumuiseksi.


Menin kurun läpi nyt sulan maan aikana ensimmäistä kertaa. Olin tallettanut kurussa olevan kätkön puhelimeen ja kävin kuittaamassa löytöni. Kurun jälkeen vihmoi vettä, mutta onneksi selän takaa. Sääliksi kävi kohti Muorravaarakkaa suunnannutta vaeltajaa, jolla vesi tuli päin pläsiä. Ukselmakuru oli hienoa reittiä, helppoa tietysti alamäkeen kävellä.


Nousimme Hattupään kylkeä nousevaa polkua ylemmäs. Tämä nousu meni yllättävän helposti, metrejä silti tuli ihan mukavasti. Hyvä oli Ruopimapäitä täältä katsella ja muistella aiempaa retkeä sen kylkeä. Laskimme sitten ojien/jokien risteyksen seutuun, josta pääsimme helposti yli. Vaihtelevien polkujen myötä tulimme Sarvijoen varteen, josta keloa pitkin yli tuvalle.
Tuvalla oli yksi kaveri, jonka Muorravaarakassa aiemmin tapasimmekin. Iltapuhteet ja tupayö. Mietin teltan laittamista, kun laveri tuppaa olemaan kova, mutta ei napannut sitten.

3.10. Tiistai

Aamuhommat sujuivat viimeisenä maastoaamuna aiempia vilkkaammin ja ekat kuvat jokivarresta ovat jo ennen yhdeksää. Kymmeneltä nousu Kaarnepäälle on jo suoritettu ja päästään kävelemään huippua pitkin kohti Kuotmuttipäätä ja Maantiekurua.


Pari napostelutaukoa täällä tarvi pitää. Laskupolku Kuotmuttipään pohjoispäästä ei sitten satu kohdalle vaan laskettelemme sammalikossa rinnettä alas. Lopulta tulee poikkisuuntainen polku vastaan, jota pitkin matkaamme Maantiekuruun. Tästähän ei enää pitkä huikonen olekaan Suomujoelle.


Aittajärven tiellä tuli poroja melkoinen tokka vastaan ja poromiehet perässä.


Kotimatkan pizzat syötiin Karwanissa Sodankylässä, lihaisalle linjalle taas lipsahti ja maha tästä tietysti tykkäsi huonoa.


Seuraavana päivänä kotimatkan tein Pohjois-Karjalan mutkalla, kätköjä hakien.

torstai 24. elokuuta 2017

Vanhoja tarinoita

Lisäilen pikkuhiljaa vanhat jutut myös tänne blogiin. Kuvat tulee jälkijunassa.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Saariselkä 2015

8.9. tiistai

Reissu alkamassa. Aamupäivä töissä, iltapäivä koulutusta. Klo 16 jälkeen liikkeelle. Edellisenä päivänä pakkasin, toivon mukaan tarpeelliset tavarat on mukana. Ainakaan mielessä ei puutteita ole kadonnutta fleecetakkia lukuunottamatta. Otin tilalle paitoja ja pärjännen niin.
Kaupungista ulospääsy vie aikaa vaikka kuinka. Hirvaskankaalla lähetän postipaketin ja ihmettelen miten paljon enemmän ihmisten omalle kontolle voi postiasioita vielä laittaa. Onneksi ystävällinen myyjä laittaa lopulta paketin matkaan, kun oma koulutus ei siihen riitä. Limsapullo vedenkantoa varten vielä ja kaarran sisämaan pikkuteille. Tavoitteena on paitsi välttää äärimmäisen ärsyttävää ja tuttua nelostietä, käydä nappaamassa muutama tienvarren kätkö, erityisesti vuoden 2014 Suomen paras kätkö.
Tällä periaatteella matka vie tietysti tuhottomasti aikaa. Pysähdyn Neiturin kanavalla, Vesannon jälkeen kurkiparkissa, Pielaveden Säviän jälkeen lähden pikku seikkailulle kätkökeskittymään Petäjäjärven kulmille. Hyvin on toteutettu ja hauska ja etenkin huomaamattomasti kirjattavissa tuo vuoden kätkö.. Pielavedellä päätän luovuttaa pikkutiesuunnitelman ja ajan Iisalmeen vitostielle. Onneksi pimeän aikaan siellä ei kulje juuri kukaan muu.
Isäukko tarjoaa yösijan ja aamulla matka jatkuu täydellä vatsalla. Kiitos vielä kerran yösijasta ja aamupalasta!

9.9. keskiviikko

Suuntaan Puolangan kautta Taivalkoskelle. Matkalta taas pari kätköä ja käyn löytämässä velipojan keskeltä metsää. Aamulla tuli pyyhe puheeksi ja sitähän juuri ei repusta löydy joten Kuusamon Prismasta otan älyttömän hintaisen, mutta toivottavasti myös älyttömän hyvän retkipyyhteen ja perinteisen makkarapaketin. Auto vaatii tankkausta vielä ja matka jatkuu kohti Sallaa. Sallassa kurvaan Akkavaara-pizzerian pihaan. Kebab-pitsan teko vie 25min, kun edellä tuli 2 asiakasta. Maku oli kyllä hyvä, siitä täydet pisteet. Savukosken väliltä poimin yhden kätkön ja käyn retkeilykeskuksessa, vielä Savotasta kuppi kahvia. Tanhua ja Lokka tulevat nopeasti vastaan. Hiekkatie on jotenkin kivempää ajaa, kun on reilusti maavaraa. Ajan nyt vain suoraa, suoraa. Poroaidan portti tulee juuri ennen Pihtijoen siltaa, joka täällä on betonikantinen. Marivaaran risteyksessä mietin, onko tämä nyt se oikea, kun edellinenkin vähän näytti siltä ja lähden sitten ylittämään mäen. Lokasta perille menee kolme varttia, viime vuonna taisi mennä aika paljon enemmän. Enkä kyllä tavallisella autolla tänne tulisikaan, sen verran korkealta keskikohta tiestä vaikuttaa.
Keräilen nopeasti kamat kasaan, auto täyttyy salamannopeasti polttiaisista, kuten Taivalkosken metsässäkin. Tätäkö tämä tulee olemaan, eikö syyskuukaan ole rauhallinen aika... Reissusta palanneet miehet ovat pystyttäneet telttansa vähän kauemmas parkkipaikasta, uumoilevat minun jäävän yöksi tähän. Kello on kyllä jo 19, pari tuntia ennen pimeää. Päätän kuitenkin aloittaa matkan jo, voinhan leiriytyä jossain kohdassa matkaa, nyt osaan varautua vedellä. Otankin Pajuojasta keltaista vettä matkaevääksi ja alan pätkyttää polkua reipasta vauhtia. Itikat eivät onneksi häiritse kävellessä eikä juuri pysähtyessäkään, ainakaan ihan heti. Mietin minne asti menisin. Loppumaton suo alkaa ensimmäisen 8 kilometrin jälkeen ärsyttää väsyneenä ja hämärän alkaessa painua, ehkä olisi ollut järkevää laittaa se teltta jo Pajuojalle ja lähteä tähän virkumpana aamulla. Matka tuntuu kuitenkin joutuvan hyvin.

Pidän ensimmäisen tauon neljän kilometrin kohdilla poroaidan itäisen portin luona. Irtonais-Auhtin kammille vievän polun kohdalla tuskin hidastan, paikassa ei ole mitään tarjottavaa enemmän kuin polun varressa muuten. Pikku hiljaa hämärrys lisääntyy ja otan lampun esille. Muistelen veljen kyselyä mukana olevasta aseesta karhun varalle ja muistan ottaneeni mukaan pienen nestekaasupolttimen. Eikös tuli ole hyvä ase..? Kohta alkaa valtaava mekkala edessäpäin, vinkunaa ja ryskettä. Sitten aita alkaa heilua ja saan lampun valoon ison poron tai hirven, joka teutaroi aidan kanssa, ilmeisesti sarvet siinä kiinni. Elikko onnistuu saamaan sitten itsensä irti ja häviää jonnekin. Jonkin matkaa myöhemmin, jo tuhdin kuusikon rajamailla, kuuluu edestä voimakas vihellys. Sydän hyppää kurkkuun ja jalat juuttuvat suohon, kun koitan keksiä, mikä muu viheltää kuin karhu. Katselen ympärilleni kahdella lampulla, mutta mitään kulkijaa ei näy. Alan kolistella kameraa ja vesipulloa, laulua ei irtoa edes tällä motivoinnilla. Ei tule karhua ei pöllöä päälle ja pikkuhiljaa matka alkaa taas sujua, ihan poroaidan vierustaa. Näkyvyyttä ei tosin ole mihinkään, kun metsikkö juuri alkoi sopivasti. Kaivan jossain vaiheessa gps:n repusta ja katson matkaa Siulalle, sitä on 5km suoraan. Enköhän käppäile perille asti, mitä tuota alkaa ainakaan nyt mitään telttaa tänne virittelemään. Odottelen poroaidan porttia ilmaantuvaksi, jotenkin muistelen täällä huipulla sellaisen olleen, mutta eihän sitä täällä ole. Menen lopulta aidan ali, kun Siulalle on n. 1.5km, eli olen varmaan lähimmillään sitä polulla. Metsästä pääsen läpi kohtuudella alamäkeen, vaikka näkyvyys on tietysti otsalampun näyttämän verran. Muutamia puroja menee poikkisuuntaan, yhdessä kohtaa on runsaasti kaatuneita keloja. Jaurun varsi putkahtaa sitten näkyviin, enää viimeinen jyrkkä lasku alas rantamättäikköön. Tuvalle on n. 300 metriä, ei osunut ihan kohdilleen loppumatka. Ylitän joen, kun matalahko kohta löytyy. Toinen puoli onkin varsinainen rimpi, meinaa usko loppua ennen kuin laskupaikan kyltti alkaa pilkottamaan pimeydestä ja polku tuvalle kohta sen jälkeen. Kengät jalasta rannassa ja jalat viileään veteen. Ei rakkoja. Täytän vesipullot ja lähden taapertamaan pitkästi toista sataa porrasta kohti ylätasannetta. Aika monta taukoa myöhemmin olen tuvan tasalla. Seinustalla on kolme rinkkaa ja kello yhdentoista seutuja, joten en kömmi sisään vaan jatkan porrastreeniä. Revontulet loistavat taivaalla, mutta kamerassa ei riitä taidot niitä kuvata. Laitan teltan tulipaikan lähelle, juon lähinnä vettä, kun ei ole oikein nälkä ja menen telttaan. Uni antaa odottaa, mutta lopulta tulee. Tuttuun tapaan lonkat on kipeät, mutta kahdeksan seutuun jaksan pötkötellä.

10.9. torstai

Aamupuuro ja soppa aloittaa päivän. Kamoja kuivumaan ja kuppi "kahvia". Keitän sitten tuonnempana oikeammat. Leipä ei maistu, taisi tulla liian kova päivä eilen. Annan teltan ja kenkien kuivaa ja kirjoitan tähänastiset jutut. Käppäilen ja kuvailen kentällä jonkin aikaa ja menen sitten tuvalle. 3 miestä tekee lähtöä, ovat tulleet edelläni Pajuojalta. Jutustellaan hetki ja he lähtevät Hammaskurua kohti. Menen tupaan ja lueskelen vieraskirjaa. Viime syksyn reissun kuittaus löytyy. Jätän uuden ja lähden kapuamaan portaita. Laitan teltan ja makuupussin kasaan. Kengät jalkaan ja baanalle.






Polku löytyy alkumatkaksi, ylitän puron hieman eri kohdasta kuin viime syksynä. Sitten alkaa näyttää siltä, että polku lähtee seuraamaan ojaa. Itse tahdon mennä ylempänä rinteessä, joten lähden nousemaan rinnettä. Polku löytyy sieltä - ja katoaa. Taas vähän ylös ja - ta-daa, polku. Sitä seuraan ja pysyn rinteessä. Muutama tauko matkalla ihaillen maisemia ja lepuuttaen kroppaa ennen tulipaikkaa. Rinkka alas, kengät jalasta ja takki päältä, sitten ruuan laittoon eli vettä keittämään. Leipää odotellessa. Keitän vielä kahvit päälle. Hetken pyöriskelen huudeilla ja sitten liikkeelle. Täydet vesipullot tästä  mukaan vielä tunturin ylitystä varten.
Ojan vartta lähtee polku, joka menee aika rannassa. Nousen vähän ylemmäs heti kohta. Oikealta tulee haara jyrkkänä vastaan ja joudun hieman kiertämään. Sitten vaan ylös-ylös, välillä poropolkua ja välillä omaa. Lukemattomia pysähdyksiä, kilometrin välein isompi stoppi, kun ei jaksa.. Lopulta saavutan puurajan. Lihakuru alkaa kohta erottua oikealla. Onneksi on saanut ihailla Vuomapäätä ja esiin tulevaa laaksoa. Nousen pätkän matkaa Lihakuruun, katson, että ompa laakea kuru. Noo, mäki alkaa viettämään ja vastapuoli laskee jyrkkä, useampimetrinen vako on minun ja Siulapään välissä.. Siis tauko paikalla kurun laidalla, chilimaustettua lihaevästä. Katselen kurua syödessäni ja totean vasemman kautta vienosti kiertäen olevan helpoin korjata suuntauserhe ja jatkaa mäkeä. Kivisen rinteen nousu on raskasta, mutta jotenkin mukavampaa kuin kilometrien haahuilu pehmeässä koivikossa. Taas lukemattomien pienten pysähdysten ja yhden kivellä istumisen jälkeen olen huipulla. Reutupää on hallitseva huippu vastapuolella, siitä laskeva uoma näkyy, mutta ei ihan kammille asti. Jätän rinkan huipun osin romahtaneen kummelin viereen ja käyn pikku kivilipan luona katselemassa Siulaojan laakson tuloreittiäni. Sitten totean matkan jatkuvan alas ja homma kismittää vietävästi. Juuri tein ison nousun valtavalla effortilla ja nyt taas alas. Syynä itse-itselle kiukutteluun on tietysti huono kunto, joka on todettu jo vuosia sitten, mutta asia ei ole aikaansaanut muutosta elämäntavoissa.

Vongoivan jokilaaksoa, Reutupää takana.


Tarkoitus oli jatkaa tästä Sihverinlakopään kautta, mutta tästä vinkkelistä alasmenoa ja ylösnousua tulee sen verran ettei mielentila kestä rasitusta ja päätän oikoa suoraan kohti Vongoivan kammia yhden pienemmän nousun yli, joka reitille osuu. Matkalle osuu myös pieni ojanuoma, jonka yli korkeimmmilla osilla satulaa päässee helposti. Loivaa laskua riittää, kunnes yhden töyrään takaa alkaa kammin tulipaikka näkyä. Enää muutama sata metriä ja olen joenuomalla. Onpa kammi muuttunut viime syksystä, itse asiassa vanhaa kammia ei ole enää ollenkaan vaan tilalla on kokonaan uusi ja isompi. Oviaukko on selvästi enemmän länteen kuin aiemmassa. Työ on vielä kesken, yläosassa on vielä patolevyt näkyvissä, alaosaa on peitetty jo turvepaloilla. Sisällä näkyy hella ja lavitsaa useammallekin, etelän suuntaan on pienen pieni ikkuna. Ovi on teljetty kiinni. 







Asettaudun tulipaikalle ja alan taas ruuanlaittoon hetken hengähdettyäni. Koko laskun vaivannut tympeä tunne jatkuu ja koko matkan järkevyys kyseenalaistuu. Vaikka mitäpä järkeä tässä tietenkään on, ajaa lähes tuhat kilometriä päästäkseen metsään kävelemään julmetun painava rinkka selässä, nukkumaan teltassa ja syömään jotain epämääräistä? Aurinkokin piiloutuu kohta Sihverinlakopään taakse. Syön ja juon reilusti, ajattelen vaivan olevan neste- ja energiavajetta. Laitan teltan tulipaikkaa vastapäätä ojauoman taakse. Ajattelen käyväni vähän pötköttelemässä, ulkona kun on sääskiä ja muita ötököitä sen verran, ettei siellä huvita. Tarkoitus on myöhemmin istua iltaa, paistaa makkarat painamasta rinkasta ja katsella tähtitaivasta.

11.9. perjantai


No, eipä tule tultua teltasta ulos ennen klo 9 aamulla. Uni on toki katkonaista, edelleen asentoa vaihtaakseen pitää herätä. Teltta on kostea yön jäljiltä. Siirryn tulipaikalle ja taas veden keittoon. Edelleen on kumma olo, ei oikein huvittaisi mikään. Saan puuroveden lähes tehtyä, kun paikalle tulee kaksi miestä kammin takaa. Aamu on heillä lähtenyt paremmin liikkeelle, olivat katselleet Anterin varren leirissään auringonnousun Kielitunturin takaa. Nyt olivat Vongoivalle menossa käymään, pikkureput ja sauvat varusteina. Noinhan sitä kannattaisi matkaa tehdä, rinkan kanssa alamaita ja pikkutarvikkeilla tuntureita. Syön puuron, leipää ja teetä. Arvelen pärjääväni ilman kahvia, piristäköön paluumatkalla sitten. Koitan motivoitua jatkamaan matkaa, Reutupää ilveilee vieressä. Teltan kuivaamiseen menee aikaa. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, oja solisee, ruskaa on, mikäs tässä...? Lopulta teltta on kuiva. Otin sisäteltan ulos ja käänsin päällysteltan ympäri, sisäpuoli on vielä märkä. Kuivailen paperilla hieman.
N. klo 11 lähden ojanvartta ylös. Nousu on kohtuullista ja ihan käveltävää ojauraa pitkin. Myöhemmin se tosin jyrkkenee ja sitten tulenkin puuttomalle rinteelle. Heitän rinkan pois ja istun. Vähän suklaata ja vettä. Vongoivanjoen leiri alkaa näkyä ja Sokosti pilkottaa Anterijoen varteen johtavan kurun läpi. Olen miettinyt eilisestä, mihin kohtaa rinnettä nousisin. Nyt päätän jatkaa lähes suoraa. Vasemman kautta toki olisi loivempi, mutta toisaalta tästä menee ihan kohtuullinen välmä. Nousemista on, mutta pääsen satulaan asti. Onnittelen jo itseäni, mutta Reutupäälle on vielä matkaa.. Nousu on raskas, mutta kestän. Lopulta huipun kummeli on kohdalla ja laitan rinkan sitä vasten. Huikka vettä ja käyn Vongoivanjoen puolelta katsomassa, näkyykö sen puolen jyrkkyys miten. Kuvailen ja tunnistan ympäröiviä päitä. Vongoiva, Sokosti, Vuomapää, Kuikkapää jne. Istahtaessa eteen kivelle laskeutuu ilmeisen uupunut pörriäinen ja jää siihen paikalleen. Nousu otti koville sillekin.

Väsynyt pörriäinen

En tunnista jatkoreittini suuntaa vaan lähden huipulta n. pohjoiseen. Totean aikamoisen kurun aukeavan eteeni ja sopivan reitin menevän aika paljon enemmän oikealla. Olisi tarvinut luultavasti jatkaa matkaa suoraan huipun yli, mutta mitäs sitä niin suoraan.. Solassa paussaan sen verran, että käyn kurkkaamassa Vongoivan ja Reutupään välistä tulevan uran ja totean sen olevan aikamoisen nousun. Pähkinää ja suklaata taas koneeseen ja lähden nousemaan loivan näköistä Siliäselän sivua. Nousu ei ole paha. Huipulla näkyy nousun aikana ensin yksi poro, sitten kolme jolkottelee itään sopivasti taivasta vasten. Lakeutta ja maisemaa ylhäällä riittää. Välillä arvon oikealla olevan rajavyöhykkeen kulkua ja ihmettelen Venäjän puolen tuntureita. Lampien luona pidän taas hieman pidempää taukoa. Syön chili-lihapötkylän ja lepään ihan alustan päällä silmät kiinni. Sitten taas eteenpäin, kun ei matka yhtään joutunut tauon aikana. 


Viimeisen nousun alussa on pieniä kalliojyrkänteitä ja suuntaa täytyy tarkastella hyvin. Helpohkosti saavutan viimeisen huipun kivikasan. Sitten alaspäin. Näen ylhäältä luultavasti kaarreojan laskupaikan ja lännessä Anterijoen. Pikku Reutupää on tuvan edessä, sekin voisi muuten varmaan näkyä. Alamäki on kallioista ja vaihtelevaa. Reitinvalinta pitää tehdä pitkästi eteenpäin. 




Pikkulammen rannalla pudotan rinkan hetkeksi selästä. Kohta alkaa metsä, se on pehmeähköä, mutta kohtuullista kulkea. Ylitän puron, joka laskee Pikku Reutupään ja Siliäselän välistä. Päätän pysyä selvästi sen vasemmalla puolella. Tähtään suunnilleen Rovapäätä kohti. Metsää tuntuu olevan kilometrikaupalla, vaikka todennäköisesti sitä on ehkä jopa noin yksi. Lopulta Anterijoki alkaa kuulua ja sitten näkyä. Tulen rantaan muutaman sadan metrin päähän mökistä, sauna näkyy. Otan kengät ja ylitän joean, läpsyttelen ylityskengillä tuvan seutuun asti. Paikalla on 2+1 miestä ja nuorempi ja vanhempi pariskunta. Nuoripari ei ole oikein jutulla, muiden kanssa keskustelen tovin. Teltan laitan keittokatoksen lähelle männyn kupeeseen. Myyrä juoksee kentällä.


Pääsen pian saunaan ja haen kätkön samalla reissulla. Sitten ruuan laittoon. Vanhempi pari on tehnyt tulet ja liityn seuraan. Heillä koittaa nopeasti nukkumaanmenoaika ja jään keskenäni paistamaan makkaraa. Syön pasta carbonaraa, joka on ihan hyvää. Sitten telttaan kirjoittelemaan, ensin virittelen rinkalle suojan laavukankaasta. Tulipa sillekin käyttöä. Laitan yöksi pitkät kalsarit ja pitkähiaisen paidan pidän päällä. On siinä ja siinä onko liian kuuma, edes aamusta ei nyt viilene. Viiden maissa herään rapinaan, kampeudun ulos, rinkkaa tai telttaa ei ole kukaan syömässä. Palaan unille.

12.9. lauantai


Aamusta pääsen ylös joskus 9 tienoilla. Nuori pari tekee jo lähtöä, vanhempi on aamuruokaa valmistamassa ja tupa on tyhjä. Juttelen tulilla olijoiden kanssa ja laittelen aamupuurot. Vesi lämpiää tulilla. Syön myös leipää ja otan teetä. Teltta kuivaa riittävästi aamupalan aikana. Kokoilen kamppeet kasaan, haen vesitäydennykset ja kirjaan vieraskirjan. Muilla matka käy etelään, minä ainoana lähden länteen.


Alkumatka menee aika sujuvasti. Hetken jo ajattelen, että nythän tämä sujuu, mutta sitten pieni nousu alkaa ottamaan reisien päälle ja pienen miehen hermolle. Piti olla pikku päiväkävely Muorraan.. Kyllä on kunto taas kohdillaan, vaikka eihän sekään tietysti treenaamatta nouse.. Matkan myötä kiroan huonon valmistautumisen, motivaatiopuutteen ja koko reissuun lähdön. Vapaapäivä olisi pitänyt pitää Anterinmukassa ja jatkaa huomenna takaisin Vongoivan suuntaan, mutta ei nyt huvita palata takaisinkaan. 






Onneksi joki- tai siis ojanvarsi on kaunis, ympäröivät tunturit näkyvät hienosti ja lopulta näkyvä Muorravaarakan jokilaakso on upea. Pirunportti, päät, Sokosti, joen varren metsät, kaikki on siinä. silti murjotuttaa, kauimmainen piste reissulla alkaa harmittamaan.. Autolle on matkaa reippaasti, kaksi yötä ensi yön lisäksi. Yritän tsemppaantua ja hieman se onneksi onnistuukin.


Tuvalla on nainen, joka lähtee kohta Anterin suuntaan. On pitänyt kevyttä päivää, käynyt Pirunportilla ja Paratiisikurussa.. Kaksi miestä oli tullut Sudenpesältä, ovat kaksi yötä kammissa. Saan käydä katsomassa kammia ja upeahan se on. 4:lle hengelle paikat, tilaa, takka ... Kelpaa 40e maksaa. Hetken päästä joen ylittää kaksi miestä kolmesta, jotka tapasin Siulalla. yksi on haettu Luirolta jalan mentyä kävelykelvottomaksi kivun vuoksi. Muut olivat tulleet Sokostin yli ja rankka reissu oli ollut.
Ruuan laittoon sitten vaikka ei erityisemmin ole nälkä. Thaikanan vihanneksien tekeytyessä (vetinen, paljon vihanneksia, tulta, ei niinkään makua) otan näkkäriä teen kanssa (kuitenkin..). Aurinko sen kuin paistaa. Eilen yksi Anterissa olleista miehistä kertoi katsoneensa ennusteen ja poutaa pitäisi olla ensi viikon loppuun. Heitän ajatukset niin Pirunportilla käymisestä kuin matkan jatkamisestakin. Huomenna käppäilen rauhassa jokivartta ylös Akanhärkäkuruun, siitä jokivartta alas ja Kielitunturin kupeen joen uomaa Vongoivan kammille. Aamuinen pariskunta saatta osua sinne samaan aikaan. Seuraavana päivänä menen luultavasti Siulanruoktuun ja täytyy katsoa fiilistä jatkanko samaa kyytiä eteenpäin, eli autolle asti.

13.9. sunnuntai


Herään yöllä ekan kerran klo 23. Tähtitaivas on hieno. Sittemmin herään jälleen muutaman kerran, aamusta 6.30 käyn ulkona. Mietin hetken nousemistakin, mutta torkuttelen hetken. Nousen sitten ja alan aamupalan laittoon. Syön ja pakkailen, saan teltan kuivaksi syömisen sivussa. Makuupussin jätän vielä roikkumaan ja menen tuvalle. Miehet ovat aamupuuhissa. Jutustellaan niitä näitä, Siulalla ehkä nähdään, jos maltan sinne jäädä. Pyydän toista miehistä laittamaan kotiin viestiä puolestani.
Liikkeelle pääsen 9 korvilla. Jokivarsi on ihan hienoa kulkea. Odotan tulipaikan tulevan noin vain vastaan, mutta tuntuu menevän vaikka kuinka kauan ennenkuin saavutan sen. Gps:n mukaan Muorralle on lähes 3km, joten eipä ihme. Hetki huilia ja jatkan. Polku lähteekin saman tien irtoamaan joesta, kiireesti täytän vesipullon sivuojasta. Nousu on ihan kohtuullinen, kuten muistinkin. Loppupäässä nousua pari miestä köllöttelee ruokalevolla. Ovat Anterijoen tulipaikalta matkalla. Nousen huipulle paussin pitoon. 



Sitten loivaan alamäkeen. Joen varsi etenee nopeasti. Kohta polku alkaa jo kaartamaan oikealle kohti Pirttikallionvaaran ja Keinopään satulaa. En halua sinne, joten kaarran joelle. Pienen haeskelun jälkeen pääsen yli. Vielä jonkin matkaa vartta ja joen haarakohdassa pistän parkkiin. Ruoka-aika. Pastaa, näkkäriä ja teetä, pienet levot päälle. 




Hyvin voimaantuneena jatkan hetken matkaa joen vartta ja ylitän sitten joen. Hetken haen sopivan matalaa kohtaa. Jo tauolla arvoin lähdenkö nousemaan Kielivaaran kylkeä, nyt menen vähän reunoja kiertäen. Aika hyvää maastoa, välillä hankalampia koivikoita tai katajikkoja. Myöhemmin sitten tulee melko kuru, jonka reunaa lähden ensin seuraamaan oikealle. Sitten kun se haarautuu, laskeudun alas ja lähden itään menevää haaraa. Lopussa kuru mutkittelee ja perä nousee jyrkästi, joten otan taas vähän aiemmin oikealle ylös ja kierrän perukan. Sitten edessä alkaakin häämöttää reitti Vongoivan joen puolelle. Loppusuorat vielä ja olen huipulla. Alamäkeä ei pitkästi olekaan ja kammi jo vilahtaa ja olen perillä. 

Helppoa maastoa..

.. ja ei niin helppoa.

Kuru tuli vastaan.


Yllättävän hyvin meni tämän päivän matka, edes nousut eivät ihan loppua lukuunottamatta tuntuneet isosti pahalta. Paikalla on tuttu pariskunta ja toinen pari jotka ovat jo yhden yön viettäneet kammin seudussa ja käyneet tänään Sihverinlakopäällä. Ovat tulleet myös Marivaarasta Siulanruoktun kautta ja Siulapään yli tulleet tänne. Huomenna kääntyvät takaisin Tahvon suuntaan. Vanhempi pari pitää päiväretkipäivän, Vongoivan suuntaan aikovat, sitten Siliäselän yli Anterinmukkaan. Istumme tulilla, kokkaan iltaruuan ja istuskelen vielä hetken. Ilta alkaa viiletä aika lailla. Vetäydyn sitten telttaan. Jospa silti heräisi yöllä hetkeksi katsomaan tähtitaivasta..

14.9. maanantai


Heräsinkin aamuyöstä, mutta taustataivas oli kovin kirkas vielä. Toki heräilin myöhemminkin, mutten saanut itseäni ylipuhuttua enää ulos. Aamu on todella kostea. Teltta on litimärkä. Taivas on pilvessä, ei tuulta, laakso on sumussa. Yksi pariskunta on jo noussut ja siirtymässä nuotiopaikalle. Laitan makkarin pakettiin ja lähes muutkin kamat ja siirryn sinne myös. Trangia esiin ja puurovesi kiehumaan. Toiset peseytyvät hieman, pitäisiköhän minunkin?? Vastahan minä pari päivää sitten saunoin.. Ehdin jo syödä ennen kuin vanhempi pari tulee tulille. Olivat hissutelleet, kun ajattelivat muiden vielä nukkuvan. Tulilla istuessamme näemme Vongoivan ja joen välistä nousevan savumaisen muodostelman. Heti epäilyttää, että nyt siellä Tahvo palaa. Kuitenkin jotenkin se ei näytä oikein savulta ja loppuukin kohta ja todetaan sen olevan sumua. Taivas näyttää hieman kirkkaammalta etelän suunnalla. 



Hyttysiä on aika lailla. Iltasella tuntui viilenevän, mutta ei näköjään tarpeeksi. Näistä "kavereista" onkin sitten "iloa" koko päivän. Laittaudun liikkeelle aika nopsasti. Teltta on edelleen märkä, mutta löin sen kasaan, ei se tässä kelissä kuiva.
Kiittelen seurasta ja hyvän matkan toivotusten jälkeen lähden liikkeelle. Jokivarsi on hetken ok, sitten polku menee hankalasti koivikossa kapeassa välissä. Sitkeästi silti seuraan sitä hyvän matkaa. Ensimmäisen kaarroksen jälkeen alan pikkuhiljaa nousta ylemmäs vähän sen mukaan, miten sopivaa reittiä puiden väliin avautuu. Joki puikkelehtii vieressä kuitenkin siihen malliin, että ei tiedä oikein meneekö siitä oikesti yhtään pois päin. Välillä kulku on ihan siedettävää, välillä mahdotonta vitikkoa. Pidän taukoa pari kilometriä kuljettuani. Gps-kello herää henkiin hetkeksi. Tauolla ei kauaa pysty olemaan sääskiarmeijan hyökätessä kimppuun. Ei kun eteenpäin siis. Lihakurunoja tuntuu olevan todella kaukana, oikealle katsoessa tuntuu kuin olisi samassa solassa kävellyt jo vaikka kuinka. Kaukanahan se tietysti onkin kaartaessaa aika etelään. Lopulta syvä rotko tulee vastaan. Vastarinne on hiekkaa ja kiveä pääasiassa, tämä puoli metsäisempää. Pujottelen alas, täytän vesipullon ja kampeudun vastapuolelle hirveän puuskuksen kanssa. Matka jatkuu kuitenkin kevyesti pieneen alaviisteeseen.
Taimisto

Hieman kosteaa on tämäkin metsä, jalka painuu hieman turhan paljon joka askeleella ollakseen mukavaa kävellä. Puut ovat sentään sopivan harvassa, että välistä hyvin mahtuu. Toinen ojan ylitys on melkoisen tuskainen kanssa, syvä rotko, ei tosin ihan edellisen veroinen. Metsä vaihtelee hieman, välillä on kuivempaa pätkä, sitten taas kosteampaa. Pari kilometriä ennen Siulanruoktua alkaa kaatuneita puita olla pitkin poikin. Vanha puinen poroaita menee lähes huomaamatta siinä seassa. Yksi loiva ojauoma vielä, yksi pieni nousu ja puuvajan katto pilkottaa. Vajalla on kaksi reppua, pariskunta on matkalla Hammaskuruun. Keskustelemme reitistä, kehoitan hakeutumaan ojanvarren ylemmälle polulle Siulavaaran kupeessa. Köpöttelen portaat alas. Hikeä on..




Tuvalla kolme naista tekee lähtöä Tahvolle, Pajuojalta ovat eilen tulleet. Otan kengät kuivumaan ja menen hetkeksi tupaan. Sitten ruokavesi lämpenemään. Hyttysiä on todella paljon, ei tietenkään mitään parveksi asti, mutta hyväksi riesaksi kuitenkin. Hiiri kuljeskelee tulipaikan vieressä heinikossa, kamera ei tietenkään ole taskussa, että voisi sitä kuvata. Veden kiehuttua vetäydyn tupaan, siellä sääskiä ei ole sentään kuin muutama. Lueskelen vieraskirjaa ruokaa odotellessa. Tuttuja kulkijoita tältä reissulta Anterista, Vongoivalta ja Muorralta. Ruuan päälle maltan hetken olla pitkälläni, mutta tuntuu, että polku kutsuu taas. Niinpä suunnitelma ja kiitokset Turun seudun miehille seurasta ja viestin lähetyksestä vieraskirjaan. Olisi mukava ollut jatkaa jutustelua, mutta jotenkin tuntuu, että tämä reissu oli tässä.
Kahlaan nyt suosiolla Jaurun yli. Pullot täyteen vettä Auhtiselän ylitystä varten ja vastarinnettä ylös. Alkuosa metsää on mukavaa mäntykangasta, pätkäksi matkaa löytyy alle polkuakin. Sitten vaan aurinkoa kohti, arvelen suorahkoon etelästä aidan tulevan nopeiten vastaan. Jonkin matkaa metsässä tulee iso läjä vastaan, sen perään sammal näyttää kuin siinä olisi menty samaan suuntaan kuin minne oma nenä näyttää. En ala läjän lämpötilaa kokeilemaan, kuinka tuore lienee. Myöhemmin tulee toinenkin kasa matkalla. Taitaa Auhtiselkä tosiaan olla karhun aluetta. Mitään muuta merkkiä ei sentään näy eikä ääniä kuulu. Muutamia lintuja sentään lähtee matkalla maasta lentoon. Nousua riittää. Muutama syvänne tulee poikittain vastaan, kovin syviä eivät onneksi ole. Puronpohjat ovat mättäisiä ja paikoin katajat kasvavat tosi tiheässä. Yritän pitää suunnan suunnilleen etelässä, mutta hieman taidan oikealle kaartaa. Tuskastun jo muutamaan kertaan, kun aitaa ei ala näkyä. Lopulta se pilkottaa ja totean meneväni lähes sen suuntaisesti.. Pikku tauko ennen aidan alitusta, suklaata hyttysarmeijan käydessä välittömästi kimppuun.

Aita, viimein.
Polkua on huomattavasti helpompi lähteä seuraamaan, kun kangas on kuivaa. Saavutan jo kohta ensimmäisen suon ja portin, joten tulin aika viistoon kuitenkin joelta ylös ja siksi matkaa tuntui olevan niin paljon. Onpahan tietysti kotiin päin tämäkin, kerrankin oikeaisu oikeaan suuntaan. Suokohdat ovat tosi märkiä edelleen vaikka viikkoon ei sadetta ole tullut. Yhdessä kohtaa matkaa jalka sukeltaa puolisääreen. Pikkuhiljaa etapit kuluvat. Tulen Irtonais-Auhtin kohdille, polku kaartaa vasempaan ja taas oikeaan. En käy kammilla nytkään. Seuraava pätkä on taas todella märkää ennen poroaidan porttia. Lähes luoteeseen aitaa seuraava etappi on paikoin myös kasteleva. Matkalla tulee lintumies koiran kanssa vastaan, vaihdamme muutaman sanan. Seuraavalla portilla pystyy hetken huokaisemaan, aavalta käy hieman vinkkaa ja pitää hyttysiä vähän aisoissa. 



Viimeisen nyppylän ylitys on kuivahko ja lopulta parkkialue pilkottaa puiden seasta. Ottaisin näystä kuvan, mutta kamera ei jaksa enää. Kaikki vermeet siis piiputtaa. Toivottavasti auto on virkkuna viikon jälkeen, eikä ole jäänyt valoja päälle akkuja syömään. Ovet aukeavat ainakin säätimestä hyvin ja käyntiinkin peli lähtee. Vaihdan pikaisesti vain kengät ja lähden liikkeelle. Neljä autoa jää parkkiin, kolmen omistajat luultavimmin tapasin matkalla.
Ajelen hiljalleen kohti sivistystä, en näköjään kaipaa kovaa vauhtia. 60 on ihan riittävän kova vauhti Kairijoen tielle. Pitkällä suoralla jokin tumma matalahko eläin menee kaukana edessä tien yli, en ehdi hahmottaa tarkemmin mikä se oli. Ennen lokkaa verkko palailee puhelimeen ja soitan kotiin yllätyspuhelun. Matkalla varaan myös huoneen hotelli Karhusta Sodankylästä ja tilaan valmiiksi pizzan Karwanista. Tanhuan ja Sodankylän välillä hirvi menee kahden vasansa kanssa tien yli, onneksi hyvissä ajoin edessä ja ehdin hyvin hidastaa. Pizza täyttää massua vähän liikaakin, yö menee huonommin kuin koko muun reissun aikana, ahneus siis kostautui. Olen aamupalalla jo seitsemän jälkeen, mutta kirjoittelen ja lepäilen vielä jonkin aikaa ennen kotiin lähtöä.

Ennen seuraavaa reissua täytyy kunnon kohottamiseen panostaa jäi jälkimietteeksi tästä reissusta.