lauantai 16. huhtikuuta 2016

Saariselkä 2015

8.9. tiistai

Reissu alkamassa. Aamupäivä töissä, iltapäivä koulutusta. Klo 16 jälkeen liikkeelle. Edellisenä päivänä pakkasin, toivon mukaan tarpeelliset tavarat on mukana. Ainakaan mielessä ei puutteita ole kadonnutta fleecetakkia lukuunottamatta. Otin tilalle paitoja ja pärjännen niin.
Kaupungista ulospääsy vie aikaa vaikka kuinka. Hirvaskankaalla lähetän postipaketin ja ihmettelen miten paljon enemmän ihmisten omalle kontolle voi postiasioita vielä laittaa. Onneksi ystävällinen myyjä laittaa lopulta paketin matkaan, kun oma koulutus ei siihen riitä. Limsapullo vedenkantoa varten vielä ja kaarran sisämaan pikkuteille. Tavoitteena on paitsi välttää äärimmäisen ärsyttävää ja tuttua nelostietä, käydä nappaamassa muutama tienvarren kätkö, erityisesti vuoden 2014 Suomen paras kätkö.
Tällä periaatteella matka vie tietysti tuhottomasti aikaa. Pysähdyn Neiturin kanavalla, Vesannon jälkeen kurkiparkissa, Pielaveden Säviän jälkeen lähden pikku seikkailulle kätkökeskittymään Petäjäjärven kulmille. Hyvin on toteutettu ja hauska ja etenkin huomaamattomasti kirjattavissa tuo vuoden kätkö.. Pielavedellä päätän luovuttaa pikkutiesuunnitelman ja ajan Iisalmeen vitostielle. Onneksi pimeän aikaan siellä ei kulje juuri kukaan muu.
Isäukko tarjoaa yösijan ja aamulla matka jatkuu täydellä vatsalla. Kiitos vielä kerran yösijasta ja aamupalasta!

9.9. keskiviikko

Suuntaan Puolangan kautta Taivalkoskelle. Matkalta taas pari kätköä ja käyn löytämässä velipojan keskeltä metsää. Aamulla tuli pyyhe puheeksi ja sitähän juuri ei repusta löydy joten Kuusamon Prismasta otan älyttömän hintaisen, mutta toivottavasti myös älyttömän hyvän retkipyyhteen ja perinteisen makkarapaketin. Auto vaatii tankkausta vielä ja matka jatkuu kohti Sallaa. Sallassa kurvaan Akkavaara-pizzerian pihaan. Kebab-pitsan teko vie 25min, kun edellä tuli 2 asiakasta. Maku oli kyllä hyvä, siitä täydet pisteet. Savukosken väliltä poimin yhden kätkön ja käyn retkeilykeskuksessa, vielä Savotasta kuppi kahvia. Tanhua ja Lokka tulevat nopeasti vastaan. Hiekkatie on jotenkin kivempää ajaa, kun on reilusti maavaraa. Ajan nyt vain suoraa, suoraa. Poroaidan portti tulee juuri ennen Pihtijoen siltaa, joka täällä on betonikantinen. Marivaaran risteyksessä mietin, onko tämä nyt se oikea, kun edellinenkin vähän näytti siltä ja lähden sitten ylittämään mäen. Lokasta perille menee kolme varttia, viime vuonna taisi mennä aika paljon enemmän. Enkä kyllä tavallisella autolla tänne tulisikaan, sen verran korkealta keskikohta tiestä vaikuttaa.
Keräilen nopeasti kamat kasaan, auto täyttyy salamannopeasti polttiaisista, kuten Taivalkosken metsässäkin. Tätäkö tämä tulee olemaan, eikö syyskuukaan ole rauhallinen aika... Reissusta palanneet miehet ovat pystyttäneet telttansa vähän kauemmas parkkipaikasta, uumoilevat minun jäävän yöksi tähän. Kello on kyllä jo 19, pari tuntia ennen pimeää. Päätän kuitenkin aloittaa matkan jo, voinhan leiriytyä jossain kohdassa matkaa, nyt osaan varautua vedellä. Otankin Pajuojasta keltaista vettä matkaevääksi ja alan pätkyttää polkua reipasta vauhtia. Itikat eivät onneksi häiritse kävellessä eikä juuri pysähtyessäkään, ainakaan ihan heti. Mietin minne asti menisin. Loppumaton suo alkaa ensimmäisen 8 kilometrin jälkeen ärsyttää väsyneenä ja hämärän alkaessa painua, ehkä olisi ollut järkevää laittaa se teltta jo Pajuojalle ja lähteä tähän virkumpana aamulla. Matka tuntuu kuitenkin joutuvan hyvin.

Pidän ensimmäisen tauon neljän kilometrin kohdilla poroaidan itäisen portin luona. Irtonais-Auhtin kammille vievän polun kohdalla tuskin hidastan, paikassa ei ole mitään tarjottavaa enemmän kuin polun varressa muuten. Pikku hiljaa hämärrys lisääntyy ja otan lampun esille. Muistelen veljen kyselyä mukana olevasta aseesta karhun varalle ja muistan ottaneeni mukaan pienen nestekaasupolttimen. Eikös tuli ole hyvä ase..? Kohta alkaa valtaava mekkala edessäpäin, vinkunaa ja ryskettä. Sitten aita alkaa heilua ja saan lampun valoon ison poron tai hirven, joka teutaroi aidan kanssa, ilmeisesti sarvet siinä kiinni. Elikko onnistuu saamaan sitten itsensä irti ja häviää jonnekin. Jonkin matkaa myöhemmin, jo tuhdin kuusikon rajamailla, kuuluu edestä voimakas vihellys. Sydän hyppää kurkkuun ja jalat juuttuvat suohon, kun koitan keksiä, mikä muu viheltää kuin karhu. Katselen ympärilleni kahdella lampulla, mutta mitään kulkijaa ei näy. Alan kolistella kameraa ja vesipulloa, laulua ei irtoa edes tällä motivoinnilla. Ei tule karhua ei pöllöä päälle ja pikkuhiljaa matka alkaa taas sujua, ihan poroaidan vierustaa. Näkyvyyttä ei tosin ole mihinkään, kun metsikkö juuri alkoi sopivasti. Kaivan jossain vaiheessa gps:n repusta ja katson matkaa Siulalle, sitä on 5km suoraan. Enköhän käppäile perille asti, mitä tuota alkaa ainakaan nyt mitään telttaa tänne virittelemään. Odottelen poroaidan porttia ilmaantuvaksi, jotenkin muistelen täällä huipulla sellaisen olleen, mutta eihän sitä täällä ole. Menen lopulta aidan ali, kun Siulalle on n. 1.5km, eli olen varmaan lähimmillään sitä polulla. Metsästä pääsen läpi kohtuudella alamäkeen, vaikka näkyvyys on tietysti otsalampun näyttämän verran. Muutamia puroja menee poikkisuuntaan, yhdessä kohtaa on runsaasti kaatuneita keloja. Jaurun varsi putkahtaa sitten näkyviin, enää viimeinen jyrkkä lasku alas rantamättäikköön. Tuvalle on n. 300 metriä, ei osunut ihan kohdilleen loppumatka. Ylitän joen, kun matalahko kohta löytyy. Toinen puoli onkin varsinainen rimpi, meinaa usko loppua ennen kuin laskupaikan kyltti alkaa pilkottamaan pimeydestä ja polku tuvalle kohta sen jälkeen. Kengät jalasta rannassa ja jalat viileään veteen. Ei rakkoja. Täytän vesipullot ja lähden taapertamaan pitkästi toista sataa porrasta kohti ylätasannetta. Aika monta taukoa myöhemmin olen tuvan tasalla. Seinustalla on kolme rinkkaa ja kello yhdentoista seutuja, joten en kömmi sisään vaan jatkan porrastreeniä. Revontulet loistavat taivaalla, mutta kamerassa ei riitä taidot niitä kuvata. Laitan teltan tulipaikan lähelle, juon lähinnä vettä, kun ei ole oikein nälkä ja menen telttaan. Uni antaa odottaa, mutta lopulta tulee. Tuttuun tapaan lonkat on kipeät, mutta kahdeksan seutuun jaksan pötkötellä.

10.9. torstai

Aamupuuro ja soppa aloittaa päivän. Kamoja kuivumaan ja kuppi "kahvia". Keitän sitten tuonnempana oikeammat. Leipä ei maistu, taisi tulla liian kova päivä eilen. Annan teltan ja kenkien kuivaa ja kirjoitan tähänastiset jutut. Käppäilen ja kuvailen kentällä jonkin aikaa ja menen sitten tuvalle. 3 miestä tekee lähtöä, ovat tulleet edelläni Pajuojalta. Jutustellaan hetki ja he lähtevät Hammaskurua kohti. Menen tupaan ja lueskelen vieraskirjaa. Viime syksyn reissun kuittaus löytyy. Jätän uuden ja lähden kapuamaan portaita. Laitan teltan ja makuupussin kasaan. Kengät jalkaan ja baanalle.






Polku löytyy alkumatkaksi, ylitän puron hieman eri kohdasta kuin viime syksynä. Sitten alkaa näyttää siltä, että polku lähtee seuraamaan ojaa. Itse tahdon mennä ylempänä rinteessä, joten lähden nousemaan rinnettä. Polku löytyy sieltä - ja katoaa. Taas vähän ylös ja - ta-daa, polku. Sitä seuraan ja pysyn rinteessä. Muutama tauko matkalla ihaillen maisemia ja lepuuttaen kroppaa ennen tulipaikkaa. Rinkka alas, kengät jalasta ja takki päältä, sitten ruuan laittoon eli vettä keittämään. Leipää odotellessa. Keitän vielä kahvit päälle. Hetken pyöriskelen huudeilla ja sitten liikkeelle. Täydet vesipullot tästä  mukaan vielä tunturin ylitystä varten.
Ojan vartta lähtee polku, joka menee aika rannassa. Nousen vähän ylemmäs heti kohta. Oikealta tulee haara jyrkkänä vastaan ja joudun hieman kiertämään. Sitten vaan ylös-ylös, välillä poropolkua ja välillä omaa. Lukemattomia pysähdyksiä, kilometrin välein isompi stoppi, kun ei jaksa.. Lopulta saavutan puurajan. Lihakuru alkaa kohta erottua oikealla. Onneksi on saanut ihailla Vuomapäätä ja esiin tulevaa laaksoa. Nousen pätkän matkaa Lihakuruun, katson, että ompa laakea kuru. Noo, mäki alkaa viettämään ja vastapuoli laskee jyrkkä, useampimetrinen vako on minun ja Siulapään välissä.. Siis tauko paikalla kurun laidalla, chilimaustettua lihaevästä. Katselen kurua syödessäni ja totean vasemman kautta vienosti kiertäen olevan helpoin korjata suuntauserhe ja jatkaa mäkeä. Kivisen rinteen nousu on raskasta, mutta jotenkin mukavampaa kuin kilometrien haahuilu pehmeässä koivikossa. Taas lukemattomien pienten pysähdysten ja yhden kivellä istumisen jälkeen olen huipulla. Reutupää on hallitseva huippu vastapuolella, siitä laskeva uoma näkyy, mutta ei ihan kammille asti. Jätän rinkan huipun osin romahtaneen kummelin viereen ja käyn pikku kivilipan luona katselemassa Siulaojan laakson tuloreittiäni. Sitten totean matkan jatkuvan alas ja homma kismittää vietävästi. Juuri tein ison nousun valtavalla effortilla ja nyt taas alas. Syynä itse-itselle kiukutteluun on tietysti huono kunto, joka on todettu jo vuosia sitten, mutta asia ei ole aikaansaanut muutosta elämäntavoissa.

Vongoivan jokilaaksoa, Reutupää takana.


Tarkoitus oli jatkaa tästä Sihverinlakopään kautta, mutta tästä vinkkelistä alasmenoa ja ylösnousua tulee sen verran ettei mielentila kestä rasitusta ja päätän oikoa suoraan kohti Vongoivan kammia yhden pienemmän nousun yli, joka reitille osuu. Matkalle osuu myös pieni ojanuoma, jonka yli korkeimmmilla osilla satulaa päässee helposti. Loivaa laskua riittää, kunnes yhden töyrään takaa alkaa kammin tulipaikka näkyä. Enää muutama sata metriä ja olen joenuomalla. Onpa kammi muuttunut viime syksystä, itse asiassa vanhaa kammia ei ole enää ollenkaan vaan tilalla on kokonaan uusi ja isompi. Oviaukko on selvästi enemmän länteen kuin aiemmassa. Työ on vielä kesken, yläosassa on vielä patolevyt näkyvissä, alaosaa on peitetty jo turvepaloilla. Sisällä näkyy hella ja lavitsaa useammallekin, etelän suuntaan on pienen pieni ikkuna. Ovi on teljetty kiinni. 







Asettaudun tulipaikalle ja alan taas ruuanlaittoon hetken hengähdettyäni. Koko laskun vaivannut tympeä tunne jatkuu ja koko matkan järkevyys kyseenalaistuu. Vaikka mitäpä järkeä tässä tietenkään on, ajaa lähes tuhat kilometriä päästäkseen metsään kävelemään julmetun painava rinkka selässä, nukkumaan teltassa ja syömään jotain epämääräistä? Aurinkokin piiloutuu kohta Sihverinlakopään taakse. Syön ja juon reilusti, ajattelen vaivan olevan neste- ja energiavajetta. Laitan teltan tulipaikkaa vastapäätä ojauoman taakse. Ajattelen käyväni vähän pötköttelemässä, ulkona kun on sääskiä ja muita ötököitä sen verran, ettei siellä huvita. Tarkoitus on myöhemmin istua iltaa, paistaa makkarat painamasta rinkasta ja katsella tähtitaivasta.

11.9. perjantai


No, eipä tule tultua teltasta ulos ennen klo 9 aamulla. Uni on toki katkonaista, edelleen asentoa vaihtaakseen pitää herätä. Teltta on kostea yön jäljiltä. Siirryn tulipaikalle ja taas veden keittoon. Edelleen on kumma olo, ei oikein huvittaisi mikään. Saan puuroveden lähes tehtyä, kun paikalle tulee kaksi miestä kammin takaa. Aamu on heillä lähtenyt paremmin liikkeelle, olivat katselleet Anterin varren leirissään auringonnousun Kielitunturin takaa. Nyt olivat Vongoivalle menossa käymään, pikkureput ja sauvat varusteina. Noinhan sitä kannattaisi matkaa tehdä, rinkan kanssa alamaita ja pikkutarvikkeilla tuntureita. Syön puuron, leipää ja teetä. Arvelen pärjääväni ilman kahvia, piristäköön paluumatkalla sitten. Koitan motivoitua jatkamaan matkaa, Reutupää ilveilee vieressä. Teltan kuivaamiseen menee aikaa. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, oja solisee, ruskaa on, mikäs tässä...? Lopulta teltta on kuiva. Otin sisäteltan ulos ja käänsin päällysteltan ympäri, sisäpuoli on vielä märkä. Kuivailen paperilla hieman.
N. klo 11 lähden ojanvartta ylös. Nousu on kohtuullista ja ihan käveltävää ojauraa pitkin. Myöhemmin se tosin jyrkkenee ja sitten tulenkin puuttomalle rinteelle. Heitän rinkan pois ja istun. Vähän suklaata ja vettä. Vongoivanjoen leiri alkaa näkyä ja Sokosti pilkottaa Anterijoen varteen johtavan kurun läpi. Olen miettinyt eilisestä, mihin kohtaa rinnettä nousisin. Nyt päätän jatkaa lähes suoraa. Vasemman kautta toki olisi loivempi, mutta toisaalta tästä menee ihan kohtuullinen välmä. Nousemista on, mutta pääsen satulaan asti. Onnittelen jo itseäni, mutta Reutupäälle on vielä matkaa.. Nousu on raskas, mutta kestän. Lopulta huipun kummeli on kohdalla ja laitan rinkan sitä vasten. Huikka vettä ja käyn Vongoivanjoen puolelta katsomassa, näkyykö sen puolen jyrkkyys miten. Kuvailen ja tunnistan ympäröiviä päitä. Vongoiva, Sokosti, Vuomapää, Kuikkapää jne. Istahtaessa eteen kivelle laskeutuu ilmeisen uupunut pörriäinen ja jää siihen paikalleen. Nousu otti koville sillekin.

Väsynyt pörriäinen

En tunnista jatkoreittini suuntaa vaan lähden huipulta n. pohjoiseen. Totean aikamoisen kurun aukeavan eteeni ja sopivan reitin menevän aika paljon enemmän oikealla. Olisi tarvinut luultavasti jatkaa matkaa suoraan huipun yli, mutta mitäs sitä niin suoraan.. Solassa paussaan sen verran, että käyn kurkkaamassa Vongoivan ja Reutupään välistä tulevan uran ja totean sen olevan aikamoisen nousun. Pähkinää ja suklaata taas koneeseen ja lähden nousemaan loivan näköistä Siliäselän sivua. Nousu ei ole paha. Huipulla näkyy nousun aikana ensin yksi poro, sitten kolme jolkottelee itään sopivasti taivasta vasten. Lakeutta ja maisemaa ylhäällä riittää. Välillä arvon oikealla olevan rajavyöhykkeen kulkua ja ihmettelen Venäjän puolen tuntureita. Lampien luona pidän taas hieman pidempää taukoa. Syön chili-lihapötkylän ja lepään ihan alustan päällä silmät kiinni. Sitten taas eteenpäin, kun ei matka yhtään joutunut tauon aikana. 


Viimeisen nousun alussa on pieniä kalliojyrkänteitä ja suuntaa täytyy tarkastella hyvin. Helpohkosti saavutan viimeisen huipun kivikasan. Sitten alaspäin. Näen ylhäältä luultavasti kaarreojan laskupaikan ja lännessä Anterijoen. Pikku Reutupää on tuvan edessä, sekin voisi muuten varmaan näkyä. Alamäki on kallioista ja vaihtelevaa. Reitinvalinta pitää tehdä pitkästi eteenpäin. 




Pikkulammen rannalla pudotan rinkan hetkeksi selästä. Kohta alkaa metsä, se on pehmeähköä, mutta kohtuullista kulkea. Ylitän puron, joka laskee Pikku Reutupään ja Siliäselän välistä. Päätän pysyä selvästi sen vasemmalla puolella. Tähtään suunnilleen Rovapäätä kohti. Metsää tuntuu olevan kilometrikaupalla, vaikka todennäköisesti sitä on ehkä jopa noin yksi. Lopulta Anterijoki alkaa kuulua ja sitten näkyä. Tulen rantaan muutaman sadan metrin päähän mökistä, sauna näkyy. Otan kengät ja ylitän joean, läpsyttelen ylityskengillä tuvan seutuun asti. Paikalla on 2+1 miestä ja nuorempi ja vanhempi pariskunta. Nuoripari ei ole oikein jutulla, muiden kanssa keskustelen tovin. Teltan laitan keittokatoksen lähelle männyn kupeeseen. Myyrä juoksee kentällä.


Pääsen pian saunaan ja haen kätkön samalla reissulla. Sitten ruuan laittoon. Vanhempi pari on tehnyt tulet ja liityn seuraan. Heillä koittaa nopeasti nukkumaanmenoaika ja jään keskenäni paistamaan makkaraa. Syön pasta carbonaraa, joka on ihan hyvää. Sitten telttaan kirjoittelemaan, ensin virittelen rinkalle suojan laavukankaasta. Tulipa sillekin käyttöä. Laitan yöksi pitkät kalsarit ja pitkähiaisen paidan pidän päällä. On siinä ja siinä onko liian kuuma, edes aamusta ei nyt viilene. Viiden maissa herään rapinaan, kampeudun ulos, rinkkaa tai telttaa ei ole kukaan syömässä. Palaan unille.

12.9. lauantai


Aamusta pääsen ylös joskus 9 tienoilla. Nuori pari tekee jo lähtöä, vanhempi on aamuruokaa valmistamassa ja tupa on tyhjä. Juttelen tulilla olijoiden kanssa ja laittelen aamupuurot. Vesi lämpiää tulilla. Syön myös leipää ja otan teetä. Teltta kuivaa riittävästi aamupalan aikana. Kokoilen kamppeet kasaan, haen vesitäydennykset ja kirjaan vieraskirjan. Muilla matka käy etelään, minä ainoana lähden länteen.


Alkumatka menee aika sujuvasti. Hetken jo ajattelen, että nythän tämä sujuu, mutta sitten pieni nousu alkaa ottamaan reisien päälle ja pienen miehen hermolle. Piti olla pikku päiväkävely Muorraan.. Kyllä on kunto taas kohdillaan, vaikka eihän sekään tietysti treenaamatta nouse.. Matkan myötä kiroan huonon valmistautumisen, motivaatiopuutteen ja koko reissuun lähdön. Vapaapäivä olisi pitänyt pitää Anterinmukassa ja jatkaa huomenna takaisin Vongoivan suuntaan, mutta ei nyt huvita palata takaisinkaan. 






Onneksi joki- tai siis ojanvarsi on kaunis, ympäröivät tunturit näkyvät hienosti ja lopulta näkyvä Muorravaarakan jokilaakso on upea. Pirunportti, päät, Sokosti, joen varren metsät, kaikki on siinä. silti murjotuttaa, kauimmainen piste reissulla alkaa harmittamaan.. Autolle on matkaa reippaasti, kaksi yötä ensi yön lisäksi. Yritän tsemppaantua ja hieman se onneksi onnistuukin.


Tuvalla on nainen, joka lähtee kohta Anterin suuntaan. On pitänyt kevyttä päivää, käynyt Pirunportilla ja Paratiisikurussa.. Kaksi miestä oli tullut Sudenpesältä, ovat kaksi yötä kammissa. Saan käydä katsomassa kammia ja upeahan se on. 4:lle hengelle paikat, tilaa, takka ... Kelpaa 40e maksaa. Hetken päästä joen ylittää kaksi miestä kolmesta, jotka tapasin Siulalla. yksi on haettu Luirolta jalan mentyä kävelykelvottomaksi kivun vuoksi. Muut olivat tulleet Sokostin yli ja rankka reissu oli ollut.
Ruuan laittoon sitten vaikka ei erityisemmin ole nälkä. Thaikanan vihanneksien tekeytyessä (vetinen, paljon vihanneksia, tulta, ei niinkään makua) otan näkkäriä teen kanssa (kuitenkin..). Aurinko sen kuin paistaa. Eilen yksi Anterissa olleista miehistä kertoi katsoneensa ennusteen ja poutaa pitäisi olla ensi viikon loppuun. Heitän ajatukset niin Pirunportilla käymisestä kuin matkan jatkamisestakin. Huomenna käppäilen rauhassa jokivartta ylös Akanhärkäkuruun, siitä jokivartta alas ja Kielitunturin kupeen joen uomaa Vongoivan kammille. Aamuinen pariskunta saatta osua sinne samaan aikaan. Seuraavana päivänä menen luultavasti Siulanruoktuun ja täytyy katsoa fiilistä jatkanko samaa kyytiä eteenpäin, eli autolle asti.

13.9. sunnuntai


Herään yöllä ekan kerran klo 23. Tähtitaivas on hieno. Sittemmin herään jälleen muutaman kerran, aamusta 6.30 käyn ulkona. Mietin hetken nousemistakin, mutta torkuttelen hetken. Nousen sitten ja alan aamupalan laittoon. Syön ja pakkailen, saan teltan kuivaksi syömisen sivussa. Makuupussin jätän vielä roikkumaan ja menen tuvalle. Miehet ovat aamupuuhissa. Jutustellaan niitä näitä, Siulalla ehkä nähdään, jos maltan sinne jäädä. Pyydän toista miehistä laittamaan kotiin viestiä puolestani.
Liikkeelle pääsen 9 korvilla. Jokivarsi on ihan hienoa kulkea. Odotan tulipaikan tulevan noin vain vastaan, mutta tuntuu menevän vaikka kuinka kauan ennenkuin saavutan sen. Gps:n mukaan Muorralle on lähes 3km, joten eipä ihme. Hetki huilia ja jatkan. Polku lähteekin saman tien irtoamaan joesta, kiireesti täytän vesipullon sivuojasta. Nousu on ihan kohtuullinen, kuten muistinkin. Loppupäässä nousua pari miestä köllöttelee ruokalevolla. Ovat Anterijoen tulipaikalta matkalla. Nousen huipulle paussin pitoon. 



Sitten loivaan alamäkeen. Joen varsi etenee nopeasti. Kohta polku alkaa jo kaartamaan oikealle kohti Pirttikallionvaaran ja Keinopään satulaa. En halua sinne, joten kaarran joelle. Pienen haeskelun jälkeen pääsen yli. Vielä jonkin matkaa vartta ja joen haarakohdassa pistän parkkiin. Ruoka-aika. Pastaa, näkkäriä ja teetä, pienet levot päälle. 




Hyvin voimaantuneena jatkan hetken matkaa joen vartta ja ylitän sitten joen. Hetken haen sopivan matalaa kohtaa. Jo tauolla arvoin lähdenkö nousemaan Kielivaaran kylkeä, nyt menen vähän reunoja kiertäen. Aika hyvää maastoa, välillä hankalampia koivikoita tai katajikkoja. Myöhemmin sitten tulee melko kuru, jonka reunaa lähden ensin seuraamaan oikealle. Sitten kun se haarautuu, laskeudun alas ja lähden itään menevää haaraa. Lopussa kuru mutkittelee ja perä nousee jyrkästi, joten otan taas vähän aiemmin oikealle ylös ja kierrän perukan. Sitten edessä alkaakin häämöttää reitti Vongoivan joen puolelle. Loppusuorat vielä ja olen huipulla. Alamäkeä ei pitkästi olekaan ja kammi jo vilahtaa ja olen perillä. 

Helppoa maastoa..

.. ja ei niin helppoa.

Kuru tuli vastaan.


Yllättävän hyvin meni tämän päivän matka, edes nousut eivät ihan loppua lukuunottamatta tuntuneet isosti pahalta. Paikalla on tuttu pariskunta ja toinen pari jotka ovat jo yhden yön viettäneet kammin seudussa ja käyneet tänään Sihverinlakopäällä. Ovat tulleet myös Marivaarasta Siulanruoktun kautta ja Siulapään yli tulleet tänne. Huomenna kääntyvät takaisin Tahvon suuntaan. Vanhempi pari pitää päiväretkipäivän, Vongoivan suuntaan aikovat, sitten Siliäselän yli Anterinmukkaan. Istumme tulilla, kokkaan iltaruuan ja istuskelen vielä hetken. Ilta alkaa viiletä aika lailla. Vetäydyn sitten telttaan. Jospa silti heräisi yöllä hetkeksi katsomaan tähtitaivasta..

14.9. maanantai


Heräsinkin aamuyöstä, mutta taustataivas oli kovin kirkas vielä. Toki heräilin myöhemminkin, mutten saanut itseäni ylipuhuttua enää ulos. Aamu on todella kostea. Teltta on litimärkä. Taivas on pilvessä, ei tuulta, laakso on sumussa. Yksi pariskunta on jo noussut ja siirtymässä nuotiopaikalle. Laitan makkarin pakettiin ja lähes muutkin kamat ja siirryn sinne myös. Trangia esiin ja puurovesi kiehumaan. Toiset peseytyvät hieman, pitäisiköhän minunkin?? Vastahan minä pari päivää sitten saunoin.. Ehdin jo syödä ennen kuin vanhempi pari tulee tulille. Olivat hissutelleet, kun ajattelivat muiden vielä nukkuvan. Tulilla istuessamme näemme Vongoivan ja joen välistä nousevan savumaisen muodostelman. Heti epäilyttää, että nyt siellä Tahvo palaa. Kuitenkin jotenkin se ei näytä oikein savulta ja loppuukin kohta ja todetaan sen olevan sumua. Taivas näyttää hieman kirkkaammalta etelän suunnalla. 



Hyttysiä on aika lailla. Iltasella tuntui viilenevän, mutta ei näköjään tarpeeksi. Näistä "kavereista" onkin sitten "iloa" koko päivän. Laittaudun liikkeelle aika nopsasti. Teltta on edelleen märkä, mutta löin sen kasaan, ei se tässä kelissä kuiva.
Kiittelen seurasta ja hyvän matkan toivotusten jälkeen lähden liikkeelle. Jokivarsi on hetken ok, sitten polku menee hankalasti koivikossa kapeassa välissä. Sitkeästi silti seuraan sitä hyvän matkaa. Ensimmäisen kaarroksen jälkeen alan pikkuhiljaa nousta ylemmäs vähän sen mukaan, miten sopivaa reittiä puiden väliin avautuu. Joki puikkelehtii vieressä kuitenkin siihen malliin, että ei tiedä oikein meneekö siitä oikesti yhtään pois päin. Välillä kulku on ihan siedettävää, välillä mahdotonta vitikkoa. Pidän taukoa pari kilometriä kuljettuani. Gps-kello herää henkiin hetkeksi. Tauolla ei kauaa pysty olemaan sääskiarmeijan hyökätessä kimppuun. Ei kun eteenpäin siis. Lihakurunoja tuntuu olevan todella kaukana, oikealle katsoessa tuntuu kuin olisi samassa solassa kävellyt jo vaikka kuinka. Kaukanahan se tietysti onkin kaartaessaa aika etelään. Lopulta syvä rotko tulee vastaan. Vastarinne on hiekkaa ja kiveä pääasiassa, tämä puoli metsäisempää. Pujottelen alas, täytän vesipullon ja kampeudun vastapuolelle hirveän puuskuksen kanssa. Matka jatkuu kuitenkin kevyesti pieneen alaviisteeseen.
Taimisto

Hieman kosteaa on tämäkin metsä, jalka painuu hieman turhan paljon joka askeleella ollakseen mukavaa kävellä. Puut ovat sentään sopivan harvassa, että välistä hyvin mahtuu. Toinen ojan ylitys on melkoisen tuskainen kanssa, syvä rotko, ei tosin ihan edellisen veroinen. Metsä vaihtelee hieman, välillä on kuivempaa pätkä, sitten taas kosteampaa. Pari kilometriä ennen Siulanruoktua alkaa kaatuneita puita olla pitkin poikin. Vanha puinen poroaita menee lähes huomaamatta siinä seassa. Yksi loiva ojauoma vielä, yksi pieni nousu ja puuvajan katto pilkottaa. Vajalla on kaksi reppua, pariskunta on matkalla Hammaskuruun. Keskustelemme reitistä, kehoitan hakeutumaan ojanvarren ylemmälle polulle Siulavaaran kupeessa. Köpöttelen portaat alas. Hikeä on..




Tuvalla kolme naista tekee lähtöä Tahvolle, Pajuojalta ovat eilen tulleet. Otan kengät kuivumaan ja menen hetkeksi tupaan. Sitten ruokavesi lämpenemään. Hyttysiä on todella paljon, ei tietenkään mitään parveksi asti, mutta hyväksi riesaksi kuitenkin. Hiiri kuljeskelee tulipaikan vieressä heinikossa, kamera ei tietenkään ole taskussa, että voisi sitä kuvata. Veden kiehuttua vetäydyn tupaan, siellä sääskiä ei ole sentään kuin muutama. Lueskelen vieraskirjaa ruokaa odotellessa. Tuttuja kulkijoita tältä reissulta Anterista, Vongoivalta ja Muorralta. Ruuan päälle maltan hetken olla pitkälläni, mutta tuntuu, että polku kutsuu taas. Niinpä suunnitelma ja kiitokset Turun seudun miehille seurasta ja viestin lähetyksestä vieraskirjaan. Olisi mukava ollut jatkaa jutustelua, mutta jotenkin tuntuu, että tämä reissu oli tässä.
Kahlaan nyt suosiolla Jaurun yli. Pullot täyteen vettä Auhtiselän ylitystä varten ja vastarinnettä ylös. Alkuosa metsää on mukavaa mäntykangasta, pätkäksi matkaa löytyy alle polkuakin. Sitten vaan aurinkoa kohti, arvelen suorahkoon etelästä aidan tulevan nopeiten vastaan. Jonkin matkaa metsässä tulee iso läjä vastaan, sen perään sammal näyttää kuin siinä olisi menty samaan suuntaan kuin minne oma nenä näyttää. En ala läjän lämpötilaa kokeilemaan, kuinka tuore lienee. Myöhemmin tulee toinenkin kasa matkalla. Taitaa Auhtiselkä tosiaan olla karhun aluetta. Mitään muuta merkkiä ei sentään näy eikä ääniä kuulu. Muutamia lintuja sentään lähtee matkalla maasta lentoon. Nousua riittää. Muutama syvänne tulee poikittain vastaan, kovin syviä eivät onneksi ole. Puronpohjat ovat mättäisiä ja paikoin katajat kasvavat tosi tiheässä. Yritän pitää suunnan suunnilleen etelässä, mutta hieman taidan oikealle kaartaa. Tuskastun jo muutamaan kertaan, kun aitaa ei ala näkyä. Lopulta se pilkottaa ja totean meneväni lähes sen suuntaisesti.. Pikku tauko ennen aidan alitusta, suklaata hyttysarmeijan käydessä välittömästi kimppuun.

Aita, viimein.
Polkua on huomattavasti helpompi lähteä seuraamaan, kun kangas on kuivaa. Saavutan jo kohta ensimmäisen suon ja portin, joten tulin aika viistoon kuitenkin joelta ylös ja siksi matkaa tuntui olevan niin paljon. Onpahan tietysti kotiin päin tämäkin, kerrankin oikeaisu oikeaan suuntaan. Suokohdat ovat tosi märkiä edelleen vaikka viikkoon ei sadetta ole tullut. Yhdessä kohtaa matkaa jalka sukeltaa puolisääreen. Pikkuhiljaa etapit kuluvat. Tulen Irtonais-Auhtin kohdille, polku kaartaa vasempaan ja taas oikeaan. En käy kammilla nytkään. Seuraava pätkä on taas todella märkää ennen poroaidan porttia. Lähes luoteeseen aitaa seuraava etappi on paikoin myös kasteleva. Matkalla tulee lintumies koiran kanssa vastaan, vaihdamme muutaman sanan. Seuraavalla portilla pystyy hetken huokaisemaan, aavalta käy hieman vinkkaa ja pitää hyttysiä vähän aisoissa. 



Viimeisen nyppylän ylitys on kuivahko ja lopulta parkkialue pilkottaa puiden seasta. Ottaisin näystä kuvan, mutta kamera ei jaksa enää. Kaikki vermeet siis piiputtaa. Toivottavasti auto on virkkuna viikon jälkeen, eikä ole jäänyt valoja päälle akkuja syömään. Ovet aukeavat ainakin säätimestä hyvin ja käyntiinkin peli lähtee. Vaihdan pikaisesti vain kengät ja lähden liikkeelle. Neljä autoa jää parkkiin, kolmen omistajat luultavimmin tapasin matkalla.
Ajelen hiljalleen kohti sivistystä, en näköjään kaipaa kovaa vauhtia. 60 on ihan riittävän kova vauhti Kairijoen tielle. Pitkällä suoralla jokin tumma matalahko eläin menee kaukana edessä tien yli, en ehdi hahmottaa tarkemmin mikä se oli. Ennen lokkaa verkko palailee puhelimeen ja soitan kotiin yllätyspuhelun. Matkalla varaan myös huoneen hotelli Karhusta Sodankylästä ja tilaan valmiiksi pizzan Karwanista. Tanhuan ja Sodankylän välillä hirvi menee kahden vasansa kanssa tien yli, onneksi hyvissä ajoin edessä ja ehdin hyvin hidastaa. Pizza täyttää massua vähän liikaakin, yö menee huonommin kuin koko muun reissun aikana, ahneus siis kostautui. Olen aamupalalla jo seitsemän jälkeen, mutta kirjoittelen ja lepäilen vielä jonkin aikaa ennen kotiin lähtöä.

Ennen seuraavaa reissua täytyy kunnon kohottamiseen panostaa jäi jälkimietteeksi tästä reissusta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja..