19.5. lauantai
Siis ensimmäinen sikäli oikea vaellusreissu, ettei ihan silmät kiinni kuljettavaa merkittyä reittiä ole, vaan karttaakin tarvii. Eli pitäis osata lukea... Siis karttaa. Tällä sivulla linkkien takana isot kuvat 150-250 kb.
Lähtö tapahtui lauantaiaamuna, ylös nousin varmaan kuudelta, liikkeelle päästiin seitsemältä. Rovaniemellä kahviteltiin kymmeneltä, Kiilopäällä oltiin puoli yhdeltä. Paikalla ei ollu ketään, sitte tuli pariskunta, joka lähti mennä huitelemaan edeltä, eikä heitä sen koomin näkyny. Paikalla mikään ei ollu auki, joten kateltiin vähän ympärillemme ja laitoimme ittemme valmiiksi ja klo 12.50 lähdimme menemään.
Maisema oli varsin luminen, polullakin lunta oli paikoin, mutta lähinnä alkumatka oli märkää. Välillä sai tehdä sivukoukkauksia, ettei ihan alkumatkasta kengät kastuis. Heti huomasi suuren eron etelän paikkoihin, näkyvyyttä oli kauas. Se tuntui tosi erilaiselta, kun oli tottunut, että katsoi mihin katsoi, oli edessä joko seinä tai metsä.
Ensimmäisen päivätuvan, poroerotuspaikan, saavutimme puoli kolmelta. Tuvassa on kaksi puolta, joista poromiesten puoli on lukossa ja pienempi autiotuvan puoli on avoin. Melko avoin oli myös toinen vessa, halkovajan yhteydessä olevaa emme edes huomanneet tällä vierailulla. Huomiota herätti kyltti vesipaikalle, muistaakseni 200m. Ensimmäisen päivän tavoitteeseen oli vielä matkaa, joten eteenpäin. Polku oli vielä jonkin matkaa selkeää leveää hiekkapolkua, mutta kohta erosi tavallisemman näköinen ura kohti Suomunruoktua. Pikku huipun ylityksen jälkeen alkoi loiva laskeutuminen Suomujoen latvan rantaan ja metsään.
Ennen ensimmäistä yöpaikkaa oli vielä esteitä edessä. Muutaman leveän purouoman ylitys ennakoi tulevaa - Suomujoen ylitystä kahlaamalla. En ehtinyt saada kenkiä ja sukkia pois ja kameraa käteen, kun Seppo jo oli lähes toisella puolella. Mitään kovin lämmintä ei vesi ollut, vaan samaa kyytiä hän jatkoi mökkiin asti. Perässä piti mennä. Vettä oli noin polviin asti, mutta virta ei onneksi ollut kovin kova. Kaikkiaan kolmen erillisen uoman yli piti mennä, ehkä kohdan valinta oli hieman huono, ylävirrassa olisi voinut valita suoraan toisen puolen ja välttyä ylitykseltä kokonaan.
20.5. sunnuntai
Ensimmäinen aamu Saariselällä.. ylös noustiin kahdeksan maissa, tupa oli siedettävän lämpöinen, ulkona aurinko näyttäytyi. Lämpötila oli +4, ilma oli selkeä eikä merkkejä luvatusta räntäsateesta ollut ainakaan vielä nähtävissä. Aamupala käsitti puuroa sekä kahvia ja korppuja. Matka jatkui kymmenen perästä kohti Tuiskukurua. Polku seurasi väljästi Suomujokea nyt ihan kunnollisessa metsäisessä maastossa. Yhdentoista aikoihin olimme jälleen joen varressa, ylitys suoriutui hienoa siltaa pitkin ja sen vieressä olikin heti nuotiopaikka, johon pysähdyimme hetkeksi. Aikamme tuohattua saimme nuotiota sen verran aikaiseksi, että makkarat paistuivat. Muutama poro juoksenteli melko vierestä jokivarteen, mutta katosivat kummasti, kun lähdimme matkaa jatkamaan.
Tästä matka jatkui tarkemmin joen kulkua seuraten, välillä polku meinasi olla hukassa joen mutkissa olleissa kallioisissa kohdissa, mutta oikealla reitillä kuitenkin pysyimme. Matkalla näkyi muutamia lampia, joista kolmannen rannassa oli taas nuotiopaikka. Taas tauon paikka, kello oli noin kaksitoista. Puut olivat tosi märkiä, mutta jälleen lopulta kuitenkin syttyivät. Ruuaksi teimme spagettiaterian ja joimme kahvit päälle. Lämpötila oli +7, vieressä kulkevan ojan varsi oli ihan luminen. Matka jatkui 20 vaille kaksi.
Jo mainitun ojan (Vintilänoja) vartta seuraten lähdimme nousemaan pikkuhiljaa Vintiläntunturin ja Pikkutunturien väliin. Polku nousi alussa muistaakseni melko korkealle kallion päälle, mutta laskeutui jälleen ojan varteen. Paikoin tämäkin oja oli tosi mutkainen, mutta polku oli kulunut selkeäksi, eikä eksymisen vaaraa ollut. Lopulta nousu tasaantui ja olimme toista metrisessä vaivaiskoivikossa. Varsin hauskan näköistä tasaista pusikkoa, jota riitti pitkät matkat. Nousua taukopaikalta oli tullut kartan mukaan yli sata metriä, mutta tasoittuneena pitkälle matkalle, ei se ollut tuntunut missään.
Jokin kumma sai meidät poikkeamaan selvältä reitiltä Pikkutunturien välistä laskevan puron kohdalla ja lähtemään kohti Tuiskukurua ja Tuiskupäitä. Niinpä sitten nousimme huippujen väliin. Luultavasti tavoitteena oli nähdä kuru, kun tässä vaiheessa suunnitelmissa oli tulla paluumatka hieman eri kautta, kuin mitä se sitten loppujen lopuksi tultiin. Haastavaksi osoittautui valitsemamme reitti, korkeuskäyriä kun oli sitten kuitenkin melko tiuhassa kurun puolella. Alla oleva kuva tuskin näyttää jyrkkyyttä oikein. Onneksi jonkin matkaa taiteiltuamme huomasimme alempana olevan tasaisen uran, jota pitkin matka joutui hyvin.Tuiskukurun tuvalla olimme varttia vaille viisi, matkaa oli taitettu siten kuusi ja puoli tuntia ja matkaa kylttien mukaan oli taitettu 15 kilometriä. Taukoja oli myös pidetty varsin tehokkaasti.. kuten tapana on ollut. Iltaruuaksi laitoimme riisiä ja lihapullia ja kävimme käveleskelemässä pitkin jokivartta.
21.5. maanantai
Heräsimme jo kuudelta laittamaan kaminaan tulet. Ylös kahvinkeittoon nousimme vartin vajaa seitsemän, aurinko paistoi jälleen ja taivas oli puolipilvinen. Lämpötila oli nollan seudussa. Seppo fiksaili jalkojaan ja pohjallisia. Puuro ja soppa aamupalaksi. Puoli kymmeneltä lähdimme liikkeelle, vaikka päivän matka oli lyhyt.
Reitti kulki Ampupäiden ja Ampukanvaaran välistä, josta näimme Sokostin ensikerran, tosin oikeasta huipusta oli epätietoisuutta [Seppo tiesi oikein :)]. Sieltä laskeuduimme Ampuojalle, jonka yli loikimme sopivan paikan löydyttyä melkein kuivin jaloin. Huomasin kenkieni pitävän vettä, kunhan nyörit on tarpeeksi kireällä iltin päällä. Muuten sukat kastuu, niinkuin nyt. Vielä kipaisu Luusuanvaaran yli ja laskeutuminen toiseen joen ylitykseen. Kello näytti puolta päivää ja joki näytti leveältä ja kylmältä. Ja sitä se oli. Seppo onnistui löytämään kahluukepin. Vettä oli taas puolisen metriä, mutta leveydestä johtuen virtaus ei vienyt mennessään. Ylityksen jälkeen jatkoimme avojaloin mökeille asti. Asetuimme Luirojärven Hilltoniin, siniseen taloon, jossa tilaa oli vaikka muillekin asti, tosin muita ei ollut. Iltapäivä ja ilta kului paikkaan tutustuessa, kahvitellessa, saunoessa ja ympäriinsä pyöriessä (vaellusmuistiinpanoissa oli noin). Saunan kanssa uinti jäiden seassa piristi kummasti. Parin yrityksen jälkeen uinti ihan onnistui, vaikka aluksi säärten kastelu oli jo liikaa. Valokuvia oteltiin jonkin verran, lämpötila oli edelleen nollassa.
22.5. tiistai
Klo 6.40 on merkintä muistiinpanoissa ulosvilkaisusta ja lumisateesta. Tuliko sittenkin talvi vielä...? Noin kahdeksan maissa nousimme sitten ylös, lunta tulee verkkaan edelleen ja huiput ovat piilossa. Tuvassa on lämmintä vieläkin 20 astetta, ulkona pakkasta asteen verran. Puuro lämpenee kaminalla.
Lähdemme Sokostille, polkua on helppo seurata. Alkuun on pitkään tasamaata ja tuntuu ettei rinne ala ollenkaan. Lopulta nousua kuitenkin on, ei mitenkään kauheasti. Rinkka selässä olisi ollut varmasti vaikeaa, mutta nyt ilman on helppo hyppiä kiveltä toiselle. Koko mäki on oikeastaan kivikkoa, välillä on hieman lumisempia paikkoja. Huipulta näkee hyvin joka suuntaan, gsm-tukiasema häiritsee hieman. Tekisi mieli hakea rinkka ja lähteä jatkamaan matkaa huippuja pitkin kohti Paratiisikurua. Mutta eipä nyt tällä kertaa.
Alamäki sujuu paikoin vauhdikkaasti jätesäkillä laskemalla, Seppo on osannut varautua.. :) Hyvin menee, kun muistaa jarruttaa ennen kivikkoa, ettei mene p.... Alhaalla kaarroimme Raappanan kammille. Melko pieni yöpymispaikaksi, kuitenkin ihmisiä siellä oli ollut. Meilläkin oli paikka jossain vaiheessa vaihtoehtona yöpymispaikaksi, mutta ei onneksi ihan vakavissaan.. Kyllä olis paikat kipeinä solmussa nukutun yön jälkeen. Takaisin Hilltonilla oltiin kahden aikoihin. Ilta sujui edellisen tavoin, mittailimme telttapaikkoja (märkiä ja epätasaisia) ja saunoimme taasen. Myöhemmin Seppo näki ja minä kuulin muutaman kulkijan menevän pihalla. Heitä emme nähneet sen koomin. Puiston työntekijät pyörivät mönkijöillä muistaakseni päivällä alueella myös.
23.5. keskiviikko
Selkenevässä säässä lähdimme Luirolta kohti Tuiskukurua puoli yhdentoista aikoihin. Joen ylitys heti aluksi vierasti hieman, mutta huolellisen kuivauksen jälkeen saattoi kengät vetäistä jalkaan ja jatkaa matkaa. Jalat lämpenivät nopeasti. Ampuojalla otimme suunnan kohti Ampupäiden satulaa ja sieltä edelleen kohti mökkiä. Vaikka kulku metsässä oli kaikkea muuta kuin suoraa, saavuimme mökiltä lähtevälle polulle heti lähdön jälkeen olevalla aukealla. Kosteutta oli jonkin verran, mutta kengät pysyivät kuivina. Perille tulimme jo yhden aikoihin, joten aikaa juoksennella ympäriinsä oli jälleen. Kävimme Pikkutuntureilla ja kahvittelimme pitkin iltapäivää. Lämmintä alkoi taas olla seitsemisen astetta. Mietimme kahden viimeisen päivän matkoja. Yhdeksän maissa saimme seuraa ilmeisesti saksalais-jostain nuoresta parista, jotka keskenään puhuivat kuitenkin englantia. Ilta venyi sitten puuhiaan katsellessa.
24.5. torstai
Lunta sataa taas. Lämmintäkin kuitenkin on, koska se ei tartu maahan. Suunnittelemme hommat taas hyvin ja lähdemme puoli kahdeltatoista, kun seuralaisemme vielä nukkuvat. Matka suuntautuu kohti Lankojärveä seuraillen Tuiskukurua. Aika hauskaa matkantekoa, aurinko pilkahtaa, menee hetki ja sitten alkaa satamaan lunta tai hentoja rakeita hetkeksi. Menee muutama minuutti ja sama toistuu. Kotakönkäällä pidimme kahvitauon sateessa. Siitä eteenpäin jokiranta vaikutti kovin keskisuomalaiselta koivikkoineen ja ruohoineen. Vielä saimme ylittää joen ihan kunnolla, vaikka yli päästyämme katselimme ylävirrassa olevan sen näköisen kohdan, että siitä olisi voinut päästä yli muutenkin.. Lankojärven kämpällä olemme viideltä, eikä paikalla ole tavan mukaan ketään.
25.5. perjantai
Kahdeksan maissa heräilemme kahvittelemaan. Maa on paikoin valkoisena, rakeita tulee ajoittain hieman. Emme pidä kiirettä, käymme kuljeksimassa ympäriinsä. Museosaareen ei pääse korkean veden vuoksi, kun kahlaaminen ei kiinnosta. Mökin ympärillä puut on kaatuneet melko tehokkaasti. Lähdemme Rautulampea kohti kolmen jälkeen. Polku kulkee metsän läpi paikoin melko kosteista kohdista, varsinkin ennen mökkiä on vaikea löytää sopivaa kohtaa ylittää puroja. Kannattanee käyttää hyväkseen reitinvalinnan vapautta tässä kohtaa ja kulkea toista puolta ojaa ja korkeammalla tunturissa. Mökissä on ranskalaisia, jotka aikovat yöpyä. Keittelemme kahvit (lainakattilassa, kiitos vain) ja mietimme, mitä teemme. Meille luvataan tilaa mahdollisuuksien mukaan, mutta päätämme lähteä katsomaan porokämpän tilannetta. Aikomuksena on palata autolle Kiilopään yli seuraavana päivänä. Niinpä lähdemme tunturin yli ajoittaisen lumisateen kiusaamana. Niilanpään majassa tapaamme Tuiskun pariskunnan ja suomalaisparin ruuanlaitossa. Yöpymistarkoitus on kaikilla. Kokkailemme mökin nurkilla ja päätämme lopettaa matkan päivän suunniteltua aikaisemmin ja mennä autolle jo nyt. Jätämme Kiilopään huiputuksen väliin ja olemme autolla yhdeksän aikoihin. Kotiin saavumme kolmen maissa kahden kahvitauon voimin.
UKK-puisto on hieno paikka vaeltaa. Maisemat ovat etelämpään verrattuna aivan omaa luokkaansa ja lisänsä tuo mahdollisuus valita hieman reittiään, kun ei tarvitse ihan sentilleen noudattaa merkittyä polkua. Selvät polutkin toisaalta löytyy, kun kartalla suunnilleen pitää silmällä, minne on menossa. Mökkejä löytyy sopivin välein, meillä päivämatkat olivat liioitellunkin lyhyitä. Parempi tosin vara kuin varomattomuus. Juomavettä otimme säälittä kaikkialta, missä vesi näytti kirkkaalta (s.o. kaikkialla), eikä ongelmia ollut. Saman vuoden syksyllä tosin tuli uutisia vaikeista mahataudeista alueen retkielijöillä. Huonoa tuuria lienee?
