Saariselkä 2013

Koko tarina helpommin luettavana pötkönä.

27.5. maanantai (Koti-Sarvioja)

Jo pariin kertaan viime hetkillä peruuntunut UKK-puiston reissu toteutuu viimein. En tosin kysellyt seuraa, kun toisilta reissun peruminen ei ole kivaa. Lähtö kotoa aamulla 5.40. Pakkaus enimmäkseen edellisenä iltana, aiemmin tosin (onneksi) testasin teltan, tarkistin makuupussin ja alustan ja hankin kengät. Kenkien sisäänajo tosin jäi vähäiseksi, mutta ei kostautunut. 

Matka otti aikansa, kun matkan varrelle sattuneita entisiä kotiseutuja piti käydä katsomassa. Seitsemältä olin viimein Aittajärven parkissa. Tie oli varsin hyvässä kunnossa muutamaa hankalampaa kohtaa lukuunottamatta. Rauhassa ajellen selvisin hyvin. 

Suomujoen vesi oli korkealla ja virtausta oli hyvin

Rinkan viimeistely, sandaalit jalkaan, kengät kantoon ja menoksi. Suomujoen virtaus näytti aika kovalta, joten otan rannasta tarjoutuvan kepin tueksi. Eka pätkällä vettä on polveen ja virtaus varsin voimakas. Toinen pätkä on helpompi, mutta syvempi lopuksi. Kuivattelen rauhassa jalat ja lähden. 

Alkumatkan muutama kilometri on aika tasaista metsämaastoa juurakoineen. Majan raunioilla nappaan pari kuvaa. Alkuun tästä kuljen ojanvartta menevää polkua ja olen varma, että varsinainen reitti menee ylempänä. Käyn sitä vähän katsomassa tuloksetta, kunnes hetkeä myöhemmin sitten havaitsen sen. 

Tulipaikka Kuotmuttipäälle nousevan polun kohdalla

Poroaidan jälkeisellä tulipaikalla huokaisen hetken, otan  suolapähkinöitä ja jatkan varsin pian, kun hyttysarmeija hyökkää kimppuun. 

Nousen valmista polkua kohti Kuotmuttipäätä. Nousu on raskas ja jyrkkä, menohaluja tietysti enemmän kuin kykyjä. Pidän taukoja, kuuntelen kun pumppu hakkaa. Lopulta nousu lähtee loivenemaan ja koivut mataloituvat. Huipulla ei mäntyjä enää ole ja taakse avautuvat ensimmäiset maisemat ja näkymät avautuvat myös länteen. Laitan kotiin viestiä. Sarvijoelle on gepsin mukaan vielä 5km linnuntietä ja kello on päälle 9. 

Jatkan loivaa nousua kohti varsinaista huippua. Sen takaa avautuu vielä melko kaukana Kaarnepään huippu ja Kuotmuttipään eteläinen reuna. Suunnittelen laskeutuvani Kuotmuttipään satulaan ja lähteväni siitä itään kohti Kaarnepään satulaa. Osun sitten lopulta Kaarnepään huippujen väliin, käyn korkeammalla ilman rinkkaa. Nousu Kaarnepäälle oli pitkähkö, mutta loiva ja jalat alkoivatkin tasaiseen menoon jo tottua. Nopeus tai tahdin muutos tuntuu heti. Vielä on jäljellä jyrkkä lasku Sarvijoelle. Ihailen toki ensin hetken maisemia, tunnistin huomista reittiä, Pirunportin ja Paratisikurun, joissa lunta näyttää olevan. Myös Sarvijoen latvaseudut ovat hyvin märän näköiset. Joen pauhu kuuluu hyvin ylös asti. 

Ensimmäinen kunnon näkymä isoille tuntureille.

Sarvijoen latvat.

Mökillä on 4 rinkkaa. On puoliyö, joten laitan teltan tulipaikan viereen, syön hieman, kirjoittelen ja alan unille.

28.5. tiistai (Sarvioja - Muorravaarakka)

Yö oli katkonainen. Klo 5 tuntui jo aamulta, mutta kellon vilkaisun jälkeen olin toista mieltä. Aamuaurinko pilkotti jossain välissä telttaan, mutta ei kuumentanut sitä pahasti. Klo 7 luonto kutsui. Puuro, leipää, metukkaa, "kahvia". Lautanen jäi, sokerit sisältänyt pakasterasia toimitti virkaa, sokerit pussiin. Lippistä ei ole. 

Leiri Sarvijoella

 Matkaan 9 seudussa. Sarviojasta tossuilla yli. Nousen pätkän Vaulopään sivua nousevaa polkua, kohta erkanen vasemmalle. Ruopimapäät on suuntana. Yhytän hetkeksi polun, poistun siltä kohti ojaa. Leveimmältä kohdalta muutamalla ylityksellä pääsin vaelluskengillä ojan yli.

Ukselman suunnalta laskeva "oja"

Lähden seuraamaan Ruopimapäiden sivua hiljalleen nousten. Hattupään ja Ruopimapäiden välistä laskevan ojan kulmalla lähden nousemaan hieman jyrkemmin. Nousu on todella raskasta. Taukoja saan pitää yhtenään. Yhdessä välissä syön suolapähkinöitä ja lepään. Sitten taas jaksaa vähän paremmin. Ruopimapään rinteessä, Ukselmakurusta laskevan ojan kohdilla, pidän puurajan yläpuolella tauon. Syön leipää ja makkaraa. Itikoita, ötököitä ja muurahaisia on niin paljon, että lepäilemään ei oikein kunnolla pysty.

Ukselmakurun alkua

Ruokapaikka. Matka jatkui kuvan suuntaan oikealle kaartaen

Jatkan matkaa korkeuskäyriä pitkin, välillä katselen maisemia ja tunnistan huippuja. Ruopimapään ja Sollanpään välissä huokaisen taas lumikentän vieressä. Nousen hieman Sollanpään rinnettä, pidän kunnon ruokatauon puron laskiessa lumikentän alle.

Taas ruokaa. Kuva vastakkaiseen suuntaan edellisen kanssa

Sitten matkanteko helpottuu. Matka jatkuu ensimmäisen satulan läpi eteläiselle rinteelle, jossa kivikossa totean korkeuskäyrien mukaan matkaamisen olevan huono vaihtoehto, myös aamukin muistaen. Seuraavaan satulaan nousen taas ja siitä parin huipun kautta kohti Pirunportin suuta. Totean huippujen kautta kulkemisen olevan huomattavasti helpompaa ja mukavampaa. Suuressa viisaudessani laskeudun Pirunportin luoteissuulle ja vääntäydyn kuruun. 

Pirunportti pilkottaa

Portin alkua

Kuru on pohjaltaan lumen peittämä, enkä tiedä minkälainen pohja on, joten en uskalla lumessa mennä. Kipuan siis "helppoa" kivistä reunaa, taiteilen siis henkeni uhalla vyöryvien kivien päällä. Kuru vielä taittuu, ensimmäinen näkyvä toinen laita ei olekaan sitä, vaan matkaa on vielä enemmän edessä. En kuitenkaan käänny takaisinkaan, kun edessä olisi Sollanpään yhden huipun ylitys tai Ukselmapää.

Ensimmäisen takareunan jälkeen oli jatkoa

Vesi on ongelma, täytin pullon ruokatauolla keitetyllä vedellä, mutta taiteilu rinteessä kuivasi aika hyvin suuta. Portin jälkeen totean Muorralle olevan vielä hyvin matkaa, alkurinne ei ole ihan helpoimmasta päästä jalkojen täristellessä, mutta metsän alkaessa matkanteko taas helpottuu. Pikkuvarvasta painaa laskeutuminen, mutta parilla pikkupysähdyksellä ja puron vedellä lopulta saavutan Muorravaarakkajoen.

Muorravaarakan autiotupa, vielä joen takana

Ja millainen joki... Joku elätteli toiveita päästä joesta kengät jalassa yli, mutta mitä vielä. Virta on hirmuinen, vettä ei tosin ole kuin vähän yli polven mökin kohdalla, mutta virta tietysti sitäkin kovempi. Hulluuksissani ylitän joen juuri siitä, jätän sandaalit jalasta, kun epäilen virran saavan niistä kiinni. Telon sitten kolme varvastani, yksi kynsi lähes irtoaa. Kylmyys kuitenkin hyvin puuduttaa. Onnistun ylittämään joen kuitenkin kaatumatta, yksi sukka putoaa kyydistä, muita menetyksiä en huomaa. Ehkä toisesta kohdasta olisi päässyt helpommin... Aikani ylityksestä toivuttuani saan vaihdettua vaatetta ja lopulta alettua ruuan laittoon. Olo on varsin heikko portin läpikulun ja joen ylityksen jäljiltä, pistää miettimään omaa järjenkäyttöä. Mitä jos.. Onneksi ei. Ruokaillessani joen ylittää kolmen nuoren seurue, en ehdi paljon ylitystä katsella, mutta helpommalta vaikuttaa kuin minulla. Laitan teltan ja keräilen levittämiäni kamoja hieman kasaan. Viimeyön ja edellisenkin yön uni oli vähäistä. Aurinko vain vielä porottaa, että makkariin on turha mennä. Rannassa istuessa tulee parivaljakko kohteliaasti kysymään olenko jäämässä tupaan. Saan tietty jäädä, he voivat tarvittaessa jatkaa matkaa.. Lohdutan heitä kertomalla, että minulla on teltta jo pystyssä ja saavat mökin kokonaan itselleen.

Pihapiiriä, mökki jää kammin taakse

29.5. keskiviikko (Muorravaarakka - Anterinmukka)

Yö oli taas katkonainen, kerran kävin puun vieressä n. 3 aikaan. Eikä ainutta muurahaista. Mutta odotas aamulla, kun sain itseni kammettua ylös n. 8.30 aikoihin. Muutama oli. Kokkailin puurot ja kiisselit rannan katoksessa. Leipä ei oikein ollut maullaan, mutta söin silti. Mietin eilispäivää. Lopulta sain teltan ja kamat kasaan. Jo syödessä kämpän poppoo lähti jokivartta ylävirtaan. Laitoin pariin varpaaseen Compeedia ja taitoksen ja teipit oik 2. varpaaseen. Kävely sujui ok. Lähdin nousemaan kohti Tiuhtelmakurua 11.15. 

Kurun alkua

Nousu oli alkuun loiva, mutta jyrkkeni sitten. jokusella tauolla ehkä yllättävänkin helposti lopulta, pääsin kurun huipulle. Pari lumikenttää kiersin. Mietin lähteäkö Tiuhtelmapäälle tai kohti Anteripäätä, mutta laiskuri minussa päätti pysyä polulla.

Näkymää eteenpäin, Rovapää todennäköisesti

Pidin ruokatauon yhden puron/ojan ylitettyäni. Pääsin juuri kengillä. Sitten loppumatka olikin vain Kaarreojan suuruuden ihmettelyä ja pohtimista olisiko sittenkin pitänyt käydä päitä kiertämässä.

Kaarreoja ylävirtaan

Kaarreoja alavirtaan

Anterinjoki ja sauna

Vähän niinkuin pakollinen saunakuva. Anterijoessa on reilusti vettä

Saavutin tuvan klo 16 aikoihin. Vielä klo 20.30 olin yksin. Lämmitin lopulta saunan, vaikka mietinkin auringonpolttamien tuntuvan ikäviltä. Toisaalta arvelin harmittavan pitkään, jos jätän saunomisen väliin. Ja olihan se hyvä juttu, ei kirvellyt edes. Joessa oli sen verran kova virtaus, etten uimista edes miettinyt. Itse mökki on upea hirsihuvila, kaksi huonetta, joista ensimmäinen on ollut ilmeisesti keittiö. Pihapiiri on avara. Sivumpana on keittokatoskin. Anterijoki oli tosiaan vuolas, rannan pensaat olivat pitkälti veden alla. Yövyin tuvassa, patjat houkuttelivat kovin. Seuraavat yöt menevät taas maastossa. Yksin vietin yön.

30.5. torstai (Anterinmukka - Kärppäpäät)

Aamusta nousin 7.30 aikoihin. Puuro ja soppaa, leipää, kahvia. Putsasin saunan pesät ja heitin vedet pois, kun seuraavista tulijoista ei ole tietoa. Liikkeelle pääsin kymmenen maissa. Kuvasin kopterin laskupaikan ja aloin laputtaa tieuraa. 

Siinä rapa roiskuu.

Valtatietä.

Tauko paikalla. Ei polteta, kun on niin kuivaa.

Anterijoki ylävirtaan. Vuomapää ja kaverit, olettaisin.

Leveää väylää pääsi nopeasti. Välillä oli märempiä kohtia, mutta ohi pääsi helposti. Parilla pysähdyksellä olin tulipaikalla, jonka ohi tosin meinasin kävellä. Silmäkulmasta vilahti kyltti. Katselin matkalla haikeasti joen vastapuolen tuntureita. Ensimmäisen vastapuolelta laskevan kunnon haaran kohdilla mietin, että tuonne kun olisin jaksanut eilen jatkaa, voisin olla jo Vongoivan kammilla. Söin lämminkuppi-aterian ja vähän lepäilin ja jatkoin matkaa. Kohta erkani mönkijäura vasemmalle kohtaan, josta ei nyt todennäköisesti kannata yrittää joen yli. Kohta oikealta laskee toinen aika vuolas virta. Mietin, mitenkähän tuostakin yli pääsee. Kun lähden sen rantaa seuraamaan, tunne vain vahvistui. Oja oli syvä ja mutapohjaisen näköinen. Edempää alkoi kuitenkin kuulua kosken kohinaa ja uoma näyttää levenevän ja muuttuvan kivipohjaiseksi. Lopulta löydän mutkitellen reitin yli ihan kengillä. Samalla eteen on nousseet Keinopää ja Pirttikallionvaara, joiden väliseen satulaan tähtään. Nousu Keinopäälle ei ollut taaskaan mikään pikkujuttu paahtavassa auringonpaisteessa. Kertaalleen tauolla katselen lännemmässä olevia pilviä ja toivoin ja odotin niiden tulevan auringon eteen. Mitä vielä. Ensin pilvi katkeaa kahtia ja sitten palat häviävät. Koko nousun aikana on vain hetken pilvistä ja siitä jaksosta olinkin hyvin onnellinen. 

Näkymää Akanhärkäkurun suuntaan. Pirunportti taas..

Huipulla kokeilin puhelimen kuuluvuutta, ei ole. Edessä seisoi Hammaspää jatkeenaan Vuomapää ja Hammaskuru erottuu helposti ensimmäisen vierestä.

Laskeutuminen sujuu nopeaan ja kohta laputan taas tiepohjaa, jossa voisi odottaa vaikka tukkirekan tulevan vastaan. Matka Hammaskurun tuvalle ei vie kauaakaan. Tupa on tyhjä. Matkalla katselin kumpaankin suuntaan meneviä jälkiä, mutta vieraskirjassa ei ole niihin sopivaa merkintää. Otan kengät hieman kuivamaan, paidan päältä ja kokkailen tuvan päädyn varjossa. Sitten loikoilen tuvassa pari tuntia ja päätän lähteä vielä kohti Kärppäpäiden eteläpuoleisia lampia. Hammasjoesta menen suosiolla sandaaleilla yli. Sitten painelen tulipaikalle parilla pysähdyksellä ja suolapähkinöiden voimalla 1½ tunnissa. Paikka on kaunis, kaksi lampea vieressä, Kärppäpäät ja Hietapää pohjoisessa. Laitoin teltan kuusen kylkeen. Ruuan kokkailin itikoiden takia pikkuabsidissa ja kirjoittelen jutut. Huomenna nousen Hietapäälle ja Sokostille. Toivon, että heräisin sen verran aikaisin, että ehdin edes nousun tehdä ennen keskipäivän kuumuutta. Jostain syystä tunsin Hammaskurun jälkeen jonkinlaista kiirettä pois täältä. Mutta onhan vielä kaksi yötä ja puolitoista päivää lappia jäljellä. Onnistun kumoamaan tunteen.

Kärppäpäiden eteläpuolen tulipaikka

31.5. perjantai (Kärppäpäät - Maantiekuru)

Jälleen katkonainen yö. Ei näemmä osaa kääntää kylkeä heräämättä. Unen saaminenkin vei aikaa. Aamusta sitten kyllä vedätyttää. Kahdeksan perään taisin nousta. Pussi ja muuta kuivumaan, normiaamupala ja kamat taas kasaan. Laitoin rakkolaastarin oikean viitosvarpaan sivuun, rakko oli siihen ilmestynyt. Sitten kulkemaan. Seuraan polkua parin lammen verran ja lähden nousemaan. Aikani kavuttuani Kärppäpään rinnettä huomaan, että Hietapäänkin kylkeä olisi päässyt ihan hyvin.

  

Hietapää ja Kärppäpäiden länsireunaa

Hietapää lähempää

Päiden välinen kuru on aika luminen, mutta pari kohtaa on sulana ja pääsen Hietapään puolelle. Jatkan nousua kohti Hietapään ja Sokostin satulaa. Maha alkaa huutamaan ruokaa ja pidän tauon rinteessä. Teen ns. retkiruuan, chili con carne, joka ei erityisen hyvälle maistu ja riisi jää taas raa’aksi. Taas nousemaan. Suht helpon oloisesti saavutan satulan ja saan näkymän Luirojärvelle. Hammaskurulta tuleva polkukin näkyy osan matkaa etelässä. Jatkan kohti Sokostin rakenteita. Koillisrinteessä on vielä aikamoinen lumilippa jäljellä.

Lumilippa tulosuunnasta

Samainen kohta ylempää.

Osassa etelärinteitäkin on vielä lumilaikkuja. Istahdan aurinkokennojen viereisen mökin portaille, siinä kun on hyvä varjo. Huokailen aikani, käytän kengätkin pois. Sitten käyn Sokostin varsinaisella huipulla ja vilkaisemassa pienempää mökkiä hieman sivummalla. Samalla katson ainakin ylhäältä päin sopivahkon näköistä nousureittiä Muorravaarakanjoen yläjuoksulta Sokostille. Rinkka pykälään ja huippuja pitkin kohti Pälkkimän laavua. Matka huipulle kesti n. 3h, tunnin tauon jälkeen jatkan n. klo 13.30. Kiertelen yllättävästikin kaartavaa huippujonoa pitkin.

Sokostin huippujonoa

Apujoukkojenvaara

Laavu pilkottaa

Laavu pilkahtelee hauskasti melko kauaskin rinteeseen. Onnistun suuntaamaan suoraan laavun kohdalle. Hetken katselen ylityspaikkaa, josko pääsisin kengillä, mutta päädyn kahluuhommiin. Polveen asti on syvimmillään. Huokaisen pitkäkseni varjokohtaan laavussa. Aurinko polttaa jo polttamiaan käsissä ja jaloissa hyvin herkästi. Ajatuksena oli laittaa Sokostilla pitkät vaatteet päälle, mutta näemmä jäi tekemättä. Mietin jatkoa. Vieläkö jatkaisin kohti Maantiekurua? Toisaalta paikka olisi ihanteellinen yöpaikka. Huussikin on ovelasti puuvajan takana piilossa. En olisi sitä varmaan huomannutkaan, jos en tullut hieman mutkan kautta ojan ylityksen jälkeen.. Lopulta päätän syödä, sitten torkkua/levähtää kunnes aurinko ei enää polttele ja jatkan sitten vielä matkaa käytännössä yötä vasten. Jään sitten lähempänä Aittajärveä yöksi ja jatkan aamusta lopun. Kello on 22, kun lähden taas matkaan. Seuraan alkuun huussin kulmalta lähtevää mönkijäuraa pohjoiseen, mutta erkanen siitä suon jälkeen ja lähden kangasta pitkin kohti kurua. Aikanaan maasto alkaa kaartamaan oikealle. Taas kerran kaarran itse turhan nopeasti ja jään aika korkealle rinteeseen. Alas on sitten taas menemistä, mutta hiljoksiin pääsen ojan varren polulle. Riekkopariskunta näyttäytyy kuusen takaa, ukko komentaa emäntäänsä. Jonkin aikaa polkua seurattuani se haarautuu. Jatkan vasenta haaraa sen enempi asiaa miettimättä, olisiko sieltä tuoreemmat jäljet tulleet, en muista. Kurun ’huipulta’ on viimeiset näköalat isoille tuntureille ja myös Maantiekurun alkuosat ja ehkä jo Kaarnepää häämöttää myös.

Viimeinen silmäys Luiron laaksoon

Kohta maasto muuttuu hankalan rikkonaiseksi, kallioiseksi. Polku häviää välillä etenkin tietysti kalliosimmissa kohdissa. Vasemmalle aukeaa komea rotko, jonka pohjalla oja alkaa keräillä voimiaan. Yläosassa tuntuu molempien puolten rinteiden päälle olevan aika lyhyt matka. Välillä kulkureitin löytäminen on hankalaa, mutta onneksi pahempiin umpikujiin en joudu. Reitti ajautuu oikeaan laitaan, jossa yhytän varsin hyvinkuljetun polun. Liekö sama jatkunut siellä koko kurun läpi? Tämä polku ei häviä enää. Eräällä epävirallisella tulipaikalla pysähdyn ja lasken rinkan selästä. Ehdin hörpätä vettä ja samassa jostain aineellistuu pilvi hyttysiä kimppuun. Katson nopeasti gps:stä Pälkkimän laavulle olevan 5km ja jatkan matkaa muutaman pähkinän syötyäni. Maasto laskeutuu ja tasoittuu, kohta olen mukavassa metsässä. Yhtäkkiä oikealle lähtee Kaarnepään ylittävä polku. Jatkan vielä, huomaan alempana kohtapuoleen epävirallisen tulipaikan, jossa olen joskus muistaakseni taukoa pitänyt. Otan vesitäydennystä. Maha alkaa tuumata, että kohta riittää ja alan etsiä telttapaikkaa. Ojan seutu vasemmalla on aika soinen ja niinpä seurana on nyt taas pilvi hyttysiä. Nopeasti laitan teltan pystyyn, heittelen kamat sisään ja menen itse perässä. Veden onnistun lämmittämään absidissa, mutta sitten hyttyset huomaavat, että ulkoteltan lipan alta pääsee ja niitä ensimmäisen jälkeen alkaakin tulla tulvimalla. Suoritan taktisen vetäytymisen teltan sisään.

1.6. lauantai (Maantiekuru - Aittajärvi - Koti)

 

Jälleen katkonaisen yön jälkeen alan veden keittoon puoli seitsemän maissa. 8 aikoihin olen jo viimeisellä etapilla. Aamulla hyttysiä oli vähemmän kuin yöllä. Tarkistan gps:n, 10km Pälkkimälle. Enää siis noin 5km jäljellä. Suo-osuuden loputtua ja maaston muututtua taas kangasmetsäksi hyttyset käytännössä loppuvat.

Kangasmetsää

Ohitan kohta nuotiopaikan, josta ensimmäisenä iltana lähdin nousemaan Kuotmuttipään rinteeseen. Helanderin kämpänraunioilla istun hetken. Viimeinen kilometri on raskas, mutta satun ottamaan polun, joka tulee Suomun rantaan jo hyvissä ajoin ennen ylityspaikkaa. Maisema on hieno, mieleen tulee Karhunkierroksen Oulankajoen varren maisemat. Ylityspaikalla tulee vaikutelma, että virtaus olisi vähän rauhoittunut edellisestä ylityksestä.

Suomujoki

Menen yli kepin avulla ja läpsyttelen laavulle. Joella on 12 joutsenta. Huuhtaisen enimmät hiet, vaihdan kuivan paidan ja sortsit matkaa varten. Autolla vaihdan vielä sukat ja kengät. Tungen rinkan autoon ja lähden sivistystä kohti. Opastuskeskus ei ole auki, Kiilopää aukeaa seuraavana päivänä, joten jatkan Sodankylään syömään.